Uuden alku...kaikessa(ko)?

Torstai 7.3.2024 klo 18.53 - Ulla

Käyntejä kotisivuilla:315998 kpl

Ja tästä on aika jatkaa...

On mennyt aikaa, monta kuukautta, kun viimeksi täällä olin,olenkin pohtinut näiden sivujen agendaa, ajatusta ja sitä, mitä haluan täällä jakaa...millaisista asioista haluan kirjoittaa ja millaisia asioita kukin haluaa lukea? No sitä en tietenkään tiedä, mutta tämä alusta on ollut käytössäni yli kymmenen vuotta. Välillä sivut sivuaa politiikkaa, toisinaan taas jotain muuta. Ihan samalla tavalla, kuin itsekin mielessäni, arjessani olen, ajattelen...minkä osa olen?

Alkuvuosi on mennyt vauhdilla, Keusoten Palliatiivinen keskus käynnistyi, toimintaja aloitettiin, laajennettiin ja otettiin haltuun. Olen viisi vuotta ollut kehittämässä ja luomassa keusoten kotisairaalaa ja koen, että aika paljon on tehty, hyvää, yhdessä. Kiitos mun tiimit ja kollegat <3, koska ilman teitä siitä ei olisi tullut mitään.

Vaikuttamiskanavissakin on tapahtunut muutosta, oikeastaan jo viime kesänä koin ankaraa pohdintaa, minkä osa olen. Saatuani palautetta, koin etten ollut tullut sittenkään ymmärretyksi, niistä profession lähtökohdista, joita omasta mielestäni olin yli 20 vuotta vaalinut. Aika kulkee, ajatukset muovautuu ja itse reflektointi on ollut tärkeää. Joten suunnan muutostakin on arkeen tullut. Samalla jäin pohtimaan palautetta, sen antamisen tapaa ja sitä, mitä sen kautta haluttiin sanoittaa... Mutta tilalle on tullut paljon muuta,uudet työkuviot sekä valtava kehitämisen flow on antanut henkilökohtaisen profession näkökulmasta paljon. Hienoja onnistumisia tiimissä, monenkin kohdalla, uusia ajatuksia ja avauksia, hienoa yhteiskehittämistä ja tekemistä, niin upeata.

Kuntapolitiikassa hiukan vielä mukana, samoin alueella (HVA) mutta selvästi ammatillinen yhdistystoiminta vie nyt mukanaan. Haluan olla tekemässä hyvää ikäihmisten ja hoitotyön arkea palvelujen käyttäjille, myös vaikuttamalla kehittämiseen.

Olen ollut tammikuussa 2024 mukana perustamassa Suomen kotisairaala ry yhdistystä, olen myös mukana Suomen Akuuttigeriatria yhdistyksessä ja nämä kyllä ilahduttavat. Kiitos luottamuksesta, lisäksi myös Akavan sairaanhoitajat ja Taja ry hallitus työ on mielekästä.

Samaan aikaan Palliatiivisen hoitotyön ja prosessin kehittäminen antaa paljon. Olemme myös käynnistäneet Alueellisen kotisairaalan toimintana Liikkuva sairaala formaatin, tavoitteena laajentua vuoden 2024 loppuun mennessä kattaen koko Keski- Uudenmaan hyvinvointialueen, siinä riittää vielä tekemistä, mutta hetkeään en epäile, ettei se toteutuisi, meillä on niin huikeat tekijät.Saimme vuosibudjettiin tarvittavat resurssit ja rahat, joten nyt siis luomaan sitä.

Keväälle tulossa mielenkiintoisia koulutus juttuja ja muuta, mm. Rafaela Hoitoisuuspäivillä toukokuussa 2024 Tampereella puhumassa laadunvarmistusraportin hyödyntämisestä, sekä Kotisairaala päivillä johtamisen käytänteistä Espoossa. Toimin myös alueellani Kehittäjä verkostossa, luennoin valmentavasta johtamisesta esimiestyön opiskelijoille sekä Leanin käytöstä työn kehittämisessä, syksylle sitten tulossa työyhteisösovittelu verkostoa ja paljon muuta. 

Ai niin, kotisairaalassa on pari sairaanhoitajasijaisuutta, juuri tänään auenneet, eli tervetuloa porukkaan.

Iloa sun kevääseen, minulla loma häämöttää, kolme viikkoa vielä töitä ja sitten...

yt. Ulla 

 

Kommentoi kirjoitusta.

LOKAKUU 2023

Maanantai 16.10.2023 klo 22.05 - Ulla

Iltaa taas

Näin on päästy syksyssä jo hyvään vauhtiin ja lokakuu on puolessa. Aika tuntuu menevän todella nopeasti.

Päälimmäisinä ajatuksina tässä hetkessä on mm. työssä tapahtuvat mahdolliset muutokset sekä ilokseni taas, olin puhumassa matkastamme kotisairaalana. Siinä hienointa on asioiden jakaminen kollegiaalisesti ja kokemuksien jakaminen reflektoiden, sekä löytää aina myös omasta työstä jotain uutta. Tällä kertaa kuulijoina oli esimieskollegoita johtamisen koulutuksen tiimoilta. Muuten työn arki menee jollakin tavalla odottaessa, että asiat tapahtuvat. On siis suunnitelmia mutta niiden toteutumista pitää vielä ehkä odottaa.

Lisäksi arkeen työssä on kuulunut mahtavien kollegoiden onnistumisia monella saralla, muutama oma työntekijä on saanut tehdä mieluisaa työtä, siitä on kiva iloita ja olla onnellinen kollegoiden puolesta, minulla nyt vaan sattuu olemaan työssä ihan mahtavia ammattilaisia. Kiitos monet, Susanna, katja ja kumppanit.

Suomen Sairaanhoitajat palkitsivat, sanoisinko vihdoinkin meidän vahvoja sairaanhoitaja osaajia Suomessa. Kiintotähti2023 - palkinto luovutettiin Suomessa 17:sta sairaanhoitajalle, jotka ovat tehneet upean uran sairaanhoitajina arjessa. Tähän vaadittiin erityinen osaaminen työssä, työyhteisöissä ja yli 20 vuoden ura. Keusotesta palkittiin sairaanhoitaja Päivi Karvonen, josta olen erityisen iloinen. Palkintoa haettiin ja siinä hakemuksessa sain olla mukana, kiitos kollegoille ja suuret onnittelut keusotelle sekä Päiville. Olen ollut hänen työkaverinsa yli 20 vuotta ja jossakin kohtaa jopa esimiehensäkin. Ihan mahtavaa kertakaikkiaan.

Myös kollegiaalisuus ja kohtaaminen on puhuttanut, mietityttänyt viimea aikoina. Olen kohdannut melkoisia haasteita, pohdinkin usein mistä niissä onkaan kysymys? Mitä se kertoo vastapuolesta? Jotenkin toivon aina, että vosimme rakentavasti olla erikin mieltä ja kohdata eri näkemykset toisia kunnioittaen. Asioita voi ajatella niin monella tavalla. On mahtavaa,kun näkökulmia on useita,koska sitä kauttahan voimme löytää uusia juttuja.

Luottamustoimet on hiukan ollut vähemmässä roolissa viime aikoina,hyte ltk ja muutama kyllä kulkee mukana. Parasta ehkä on,että parin viikon päästä on loma ja lähdetään ystävän kanssa lämpimämpiin maisemiin. Se on jotain,jota nyt odotan todellakin. Iloa sun arkeen,nautitaan syksystä. 

Tänään saimme kuitenkin kuulla myös suru uutisen, suurmies Martti Ahtisaari on poissa, hän menehtyi 86 vuoden korkeassa iässä. Hän sairasti muistisairautta,joka vei matkan päätökseen.  Hänen muistonsa on suuri ja elämäntyönsä jatkuu rauhan rakentamisessa. Tässä maailmantilanteessa sitä tarvitaan todella paljon. Seuraaviin suuriin sanoihin päätän tähän, nämä sanat koskettavat tässä hetkessä koko maailmaa, mutta myös omassa elämässäni todella paljon.

    "Kaikkien tulisi tuntea tulleensa kuulluksi, mutta ei loukatuksi" - Martti Ahtisaari -

Kommentoi kirjoitusta.

Syyskuun ajatukset

Keskiviikko 13.9.2023 klo 23.08 - Ulla

Hyvää iltaa

Pikkuhiljaa alkaa syksy astumaan ajanjaksolle ja myöskin todella pitkästä aikaa muutama ajatus tänne. Aika -ajoin pohdin näiden sivujen olemassaoloa, mutta kaikki nämä vuodet, ne ovat toimineet itselle reflektiona omaan arkeen. Joten toistaiseksi, täällä edelleen ollaan. Kesä oli mukava, loman jälkeen on arki ottanut haltuunsa, monia juttuja on tehty ja monia edessä.

Hyvinvointialueen näkökulmasta luottamustoimissa ollut taas mukana, on ollut ltk kokousta niin HVA:lla, HUS kuin Tuusulan kuntakin. On mahtavaa olla mukana katsomassa isoa kuvaa alasta, joka on itselle äärimmäisen tärkeä ja toisaalta, alaa, jossa omat ajatuksetkin ovat saaneet uusia näkökulmia. Sairaanhoitajuus on ollut yli 20 vuotta minulle työ ja harrastus, nykyisin enemmänkin työ, koska harrastamisen ja yhdistystoiminnan olen jättänyt hyvin vähälle. Siitä huolimatta professio on tärkeä, tänään sain ääneen sanoa HUS TKKIO kokouksessa, että Keusoten HVA on ensimmäisten joukossa korottanut palkat ns. kärkipalkkoihin, nyt osaston sh palkka alkaa 3:lla, ollen 3022,00€ tehtäväkohtaisena palkkana. Ihan mahtavaa,koen tietynlaisen psykologisen lasikaton murtuneen, ansaitusti ja vahvasti. Arvostus työnantajaa kohtaan on iso. Samaan aikaan toki keikkafirmat tarjoavat huikeita lukemia, mutta uskon, että oman toiminnan käänne pikkuhiljaa on saatu aikaan. Alkaisiko veto- ja pitovoima palata? Toki tarvitaan paljon muutakin, mutta kyllä palkka on yksi merkittävä tekijä. Yksi mitä tarvitaan erityisesti, on positiivinen puhe alasta, meiltä ammattilaisilta mutta ehdottomasti myös päättäjiltä, luottamushenkilöiltä. Tarvitaankin rohkeutta ja sinnikkyyttä päättää vaikeistakin asioista.

Oma duuni kotisairaalassa ja palliatiivisessa työssä on edennyt mahtavasti, olemme tänä syksynä vieneet tiimejä eteenpäin huikeasti, mahtavat ammattilaiset ovat mukana menossa, kiitos me.

Kesän aikana on oltu työn puolesta Hesarissa, kotisairaalan yhteisöohjautuvuus on vertaansa vailla, uudet johtamisen teesit ja yhdessä tekeminen on mahtavaa. Lue lisää alta...

https://www.keusote.fi/kotisairaalahoidon-edellakavija-kannustaa-henkilostoa-innovoimaan/

ellei aukea, kopioi osoite uudelle aloitussivulle.

Toinen kiva asia mm. on, meidät hyväksyttiin posteri ständille sairaanhoitajapäiville, torstaina 21.9, meiltä varmasti ammattilaiset ovat esittelemässä kesätyöntekijäkokemusten tuloksia, koska veto- ja pitovoiman teemme myö me itse, eli jos mahdollista, käythän kurkkaamassa.

Tänään tosiaan oli HUS TKKIO ltk kokous, ja se vaikuttajaelin on todella aallonharjalla näin omaa työtä ajatellen. Mitä HUS edellä ja HVA alueet mukana, sitä arki meillä. Sotealan henkilöstökriisi koskettaa myös lääkäreitä ammattiryhmänä, eli laaja-alainen osaamisvaje koko alalla, tästäkin puhuttiin tänään. Tänään tärkeänä asian käytiin keskustelua myös siitä, että vanhoja tapoja ei enää voi pelkästään tehostaa, vaan tarvitaan ihan uusia tapoja tuottaa palveluita. Tarvitaan kin ehkä meidän alueella Uudenmaan alueen palavleuverkostoselvitys, ei enää riitä, että vain HVA alueet tekee omiaan ja tuskailee niitä. Myös erikoissairaanhoito on murroksessa henkilöstöpulan ja rahoituksen vuoksi ja tulee kesittymään entistä spesifimpään ja lyhyempään hoitoon ja se taas tuo valtavia paineita HVA alueille tuottaa ja saada riittämään omat palvelunsa. Potilasvirta tulee lisääntymään kaikissa rajapinnoissa, kotiin vietävät palvelut keskiössä ja rinnalla vastuullinen omahoito. Tämä murros on merkittävä ihan lähitulevaisuudessa. Lisäksi keskusteleva tekoäly tulee olemaan ratkaiseva asiakaspalvelun tuottaja, henkilöstö haasteiden rinnalla.

Ollaanko tähän valmiita? Vaatii ainakin valtavaa asennemuutosta ja suhtautumistapojen muuttumista monissa paikoissa, mutta tuottaa myös mahtavia palvelukokonaisuuksia ja tiedon helpotusta. Meillä nytkin on valtava määrä dataa olemassa, mutta sen löytyminen alkaa olla haaste, joten otetaan tekoäly avuksi ja annetaan sen etsiä se tieto. HUS esitteli demon ChatGPT pohjaisena, oli helppo ja hyvä.

Olipa mielenkiintoinen päivä, iloa seuraaviin myös sinulle.

yt. Ulla

Kommentoi kirjoitusta.

Vielä on kesää jäljellä...

Maanantai 31.7.2023 klo 22.58

Lämpimät ajatukset, ihminen ihmiselle, avoin, reiluus ja rohkeus. Siitä on luottamus tehty ja sitä on hyvä vaalia.

Ihanaa kesää kaikille <3, täällä taas ja huomenna on jo elokuu. Sivujen avaus taas edellä sanotuilla sanoilla... Ihana kesä ollut, monia kohtaamisia, ajatuksia ja johtopäätöksiäkin. Työt on taas alakneet, toinen viikko menossa ja olipas ihana katkeran suloista palata töihin. On mahtavaa, kun saa tykätä työstään 100 - lasissa. Huomenna siis elokuu ja vähitellen loppukesän puollelle, nautitaan vielä vehreydestä, luonnon- ja puutarhan antimista ja kesästä. Vielä on kesää jäljellä...yt, Ulla 

Kommentoi kirjoitusta.

Hyvää kesää

Maanantai 12.6.2023 klo 18.10 - Ulla

Lämpimät ajatukset, ihminen ihmiselle, avoin, reiluus ja rohkeus. Siitä on luottamus tehty ja sitä on hyvä vaalia.

Ihanaa kesää kaikille <3

Kommentoi kirjoitusta.

kesä on täällä

Keskiviikko 24.5.2023 klo 0.16 - Ulla

Hyvin myöhäistä iltaa

Jäin juuri viikon lomalle, just tänään, iltaan asti meni mutta valmista tuli. Huomenna reissuun,pakannut en toki vielä ole, mutta kerkeehän sitä. Ihanaa, nyt hiipii mieleen ajatus, että onpas mukavaa, että on loma. Olen kyllä melkoisen väsynyt, eli tulee sopivaan kohtaan.

Tänään menin ystäväni liikkeeseen laittamaan kynsiä, Jokelaan, Hetki Sinulle, no kynsiä ei laitettu, mutta kasvohoito tehtiin, rentouttava ja ihana, jutustelumme lomassa tajusin ja ääneenkin totesin, että nyt on ollut vauhtia ja tilanteita, itseasiassa aika kauan...

Voisikohan sitä jo hiukan hellittää tätä tekemistä ja sen määrää? Voisi,kyllä,vaikka onhan tää huikeeta.

Olipa kiva olla ammattilaisen hoivissa, hoitoon kuului päähieronta ja rentotus, tuli oikeaan hetkeen, kiitos Marja. Ja siis Jokelassa, se liike, suosittelen todella.

Kevät on ollut myös päätösten ja päättymisten aikaa. YAMK opinnot Asiakasprosessien kehittäjä, tuli päätökseen, ihan virallisesti yli huomenna, 25.5.23, koululta tuli jo info, että todistus tulee kirjattuna kotiin. Jess, tämä valmistaa siirtymää eteenpäin. Onhan se ollut urakka, työn ohessa 2 vuotta, homma kasassa,jess.

Toinen merkittävä asia tälle keväälle, Tuusulan HYTE ltk pj tehtävä päättyi viimeiseen kokoukseen 16.5.23, kiitos luottamuksesta omalle ryhmälle, mahdollisuudesta kokea lautakunnan puheenjohtajuus, oli hieno juttu. Arvioinnit oli hyvät, puoliväli kausi arviointi, erityisesti lämmitti kiitokset siitä, että ilmapiiri oli ollut aina hyvä, keskusteleva ja arvostava, ihan mahtavaa. Lisäksi ikäihmistenneuvoston palaute siitä, että vaikka ovat mukana ilman äänioikeutta, välittyi tunne, että heitä arvostettiin ja kuunneltiin. Voikohan parempaa ollakaan?

Nyt on siis lisäaikaa melko paljon käytössä, ja toivon, että osaan sanoa ei, kun vastaan tulee taas jotain uutta... jospa vaikka #sisutime vie voiton, ihana lapsenlapsi 1v.

Kevään aikana olen myös ollut työni puolesta puhumassa aika monessa tilaisuudessa, mahtavasta flowsta, joka meillä on:

Tammikuu Osastonhoitajapäivät Tampere Kotisairaalan matka

Helmikuu HUS seminaari Hirvihaaran kartano, Mäntsälä Yhteisöohjautuvuus ja tuloksia

Maaliskuu Vanhustyön neuvottelupäivät Helsinki Työhyvinvoinnin johtaminen

Huhtikuu Rafaela hoitoisuusluokituspäivät , Helsinki, case Keusote, onnistuminen ja työ näkyväksi.

Toukokuu Kotisairaalapäivät Espoo Alueellisen toiminna johtaminen ja järjestäminen

Lisäksi 5 hyvinvointialuetta, ovat halunneet kuulla, miten Keusotessa on aikaan saatu aluellinen toimiva toiminta. Tulossakin vielä on:

Kesäkuu Haava lehti 2/2023 pääkirjoitus; Haava hoito haltuun keskittämällä; Potilaan hoitopolku on keskeinen asia, jota kaikkien toimijoiden tulee vaalia, erityisesti vaativat haavahoidot, ihonsiirtojen tms. jälkeen ovat inhimilliseltä kärsimykseltä sekä hoidon kustannuksilta merkittävä kokonaisuus. Ammattilaisten työn yhteensovittaminen jokaisessa vaiheessa ja potilaan mukaan ottaminen oman itsensä asiantuntijana, takaa parhaan tuloksen. jne.

Kesäkuu Siunsote vierailulle, toiminna esittely.

Sitten kohti kesälomaa ja syksyllä ehkä uusia juttuja.

Ihanaa toukokuuta ja Onnea jo nyt kaikille valmistuneille eri paikoista, muista kiittää itseäsi, olet työn tehnyt ja ansaitset kiitokset.

yt. Ulla 

Kommentoi kirjoitusta.

Kiitos

Tiistai 4.4.2023 klo 11.02 - Ulla

Lämmin kiitos luottamuksesta, tulin valituksi SAGY ry (Suomen akuuttigeriatrian yhdistyksen) hallituksen varajäseneksi, vuodelle 2023. Kiitos.

Kommentoi kirjoitusta.

Maaliskuu

Torstai 16.3.2023 klo 22.30 - Ulla

Iltaa sinulle (287 016)

Tällä viikolla useita mielenkiintoisia asioita taas, tiistaina Hyte ltk Tuusulassa, meillä on hurjan hieno lautakunta, jossa keskustelua virisee monilta osin. Tällä kerralla meillä oli listalla monia esittely asioita,mutta erityisesti asumisneuvonta niin nuorille kuin työikäisille, mutta myös ikäihmisille on tärkeä asia. Meillä Tuusulassa on 2 palkattua asumisneuvojaa hankerahoilla vuoden 2023 loppuun, ihan mahtavaa. Miten turvataan kaikkien asuminen Tuusulassa ja ettei joutuisi siksi lähtemään muualla, ettei voi omassa kodissa asua elinkaaren koko matkaa? Tuusulaan, Hyrylään valmistuu myös kesäkuussa mahtava Ara kohde, joka nimenomaan tukee mm. senioreiden asumista. Vielä lautakunnan puheenjohtajan pari kokousta, sitten valta vaihtuu. On ollut hieno matka, johtaa lautakuntaa tämä 2,5 vuotta, kiitos.

Keskiviikkona sitten HVA Tulevaisuus- ja kehittämislautakunta, sekä kokouksen alkuun briiffi Tuusulasta kansliapäälikkö Virpi Sailaksen johdolla, kokoonnuttiinhan Tuusulassa. Meillä on monia upeita juttuja, Monio valmistuu syksyksi, Hyvinvointikampus ja perhekeskus, yhteistyössä Keusoten kanssa on lähdössä liikkeelle, sijoittuu Hyrylään ja tietysti ostoskeskus kunnan toimitiloineen, jahka saadaan valitus korkeimmassa oikeudessa käsiteltyä. Sen läpi menemiseen en usko, on enemmänkin kyse ehkä näkökulma eroista tässä. No, se harmittaa, että Hyryläläisten ihmisten palveluita valittaja on onnistunut jarruttamaan, sitä en ihan ymmärrä.

Tänään sitten sain mahdollisuuden olla taas puhumassa meistä, kotisairaalasta, Vanhustyön neuvottelupäivillä, aiheena yhteisöohjautuvuus työhyvinvointia lisäävänä tekijänä, oikeastaan viimeisin oivallus itselle on ollut se, että meillä on 75 % samaa henkilöstöä, kuin 2019 alussa ja oikeastaan yli 80 % sellaisia, jotka ovat tässä sairaalapalveluissa olleet koko ajan, sieltä 2019. Aika mahtavaa, hyvä vetää puoleensa. Helmikuun NPS oli 98!

Tuusulan kunnanhallituksen seminaari olisi ollut to-pe Tampereella, mutta tällä kertaa sen jätin väliin. Koska muuta puuhaa on riittänyt. Myös työrintamalla, palliatiivinen tiimi alkaa lähtemään liikkeelle, haetaan lisää työntekijöitä ja saadaan kehittämistyötä eteenpäin, ihan mahtavaa. Ja hei tietty, pari viikkoa ja jätämme kehittämistehtävän arvioitavaksi ja sitten huhtikuun lopussa, toivon mukaan valmistuminen. Sitä ennen pikku reissu Viroon ja huhtikuussa  Vierunmäelle, toukokuun alussa Ruotsiin valtuustoseminaariin ja toukokuun lopussa aurinkoon viikoksi. Ei hullumpi kevät tulossa, sitä kohti siis.

Iloa sun päiviin myös

yt. Ulla 

Kommentoi kirjoitusta.

Kevät alkanut...

Lauantai 4.3.2023 klo 12.46 - Ulla

Hei Sinulle

Vihdoinkin ollaan kevään puolella, onpa ollut taas aika "pitkä" alkuvuosi, mutta nyt alkaa selvästi huojentamaan. Valon määrä on lisääntynyt valtavasti, ihanaa, kevät tulee. Myös kevään loma ja pieni reissukin ihan lähellä, sitten toukokuussa hiukan pidemmälle reissuun.

Alkuvuosi on ollut hyvin työntäyteinen monellakin saralla, toisaalta mielekkäitä ja mahtavia juttuja, mutta nekin ottaa omansa. Olen myös viimeisen vuoden ajan pohtinut kovasti omaa osuuttani yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja vähitellen alkaa kirkastumaan. Mutta tottakai, aiemmin sitoutuneet velvollisuudet hoidan yhtä vastuullisesti kuin aiemminkin loppuun, mietitään sitten muuta. Lisäksi on myös  pohdituttanut ihmiset ja se, mitä me oikeastaan merkitsemmekään tosillemme? Millaista on ystävyys, sellainen aito? työ-, politiikka-, verkosto- ja lähiystävyys, millaisia rajoja tunnistamme ja miten niihin pitäisi suhtautua? Mihin kukin meistä toista tarvitsee, erilaisissa konteksteissa. Mihin sinä tarvitset?

Opinnot ovat myös edenneet, viimeinen rutistus on menossa ja loppuraportin kirjoittaminen on työnalla, sitten olisi valmista...voi pojat, tällä koulutuksella on erityinen merkitys sisäiselle minälle... tähänkin on taivuttu. Ensiviikolla on aiheen on työpajat 1 ja 2 ja saamme aiheesta tarvittavaa dataa. Aiheena on työstä nouseva palliatiivisen potilaan ohjausmalli osastohoitoon Keusotessa, tutkimuslupa tuli viikko sitten ja nyt reippaalla vauhdilla edetään. Tavoitteena valmistuminen jopa huhtikuun lopussa, olisipa hienoa... Kollega Piritan kanssa työstämme reippaaseen tahtiin aihettamme.

Sen jälkeen, on edessä uusi pohdinta, mitä sitä seuraavaksi tekisikään? Nykyinen työni on ollut ihan huikea, olen nauttinut uuden rakentamisesta ja toimintamallin luomisesta. olemme onnistuneet siinä ihan mahtavasti, NPS oli helmikuussa 98, siis kaikki meidän potilaat suosittelevat tätä palvelumuotoa. Nyt on tulossa muutama uusi pilotti, Liikkuva sairaala sekä etävastaanotto, tietyssä rajatussa casessa. Olemme jakaneet tietoa ja tekemistä yli hyvinvointialueiden, niin Pohjanmaalle kuin Oma Hämeeseenkin, sekä Varsinais- Suomeen ja Keski- Suomeen. Keski - Uudenmaan hyvinvointialue on aika tavalla edellä muita, kiitos Keusoten ja määrätietoisen etenemisen siinä, upeata. On myös niin, että työstään innostunut tunnistetaan ja yhtä-äkkiä oletkin aika laajojen tehtäväkuvien hallitsija, jää vaan miettimään, että mitä olikaan tarjolla...Joka tapauksessa, vastuulleni on siirtynyt myös Palliatiivinen hoito, nimenomaan erityistason hoito vaativissa tilanteissa ja sen yhteyttäminen kotisairaalan kanssa, aivan huikea mahdollisuus viedä eteenpäin taas uutta. Ja aina, tietysti aina, potilaan etu edellä.

Ja mikä parasta, meidän pieni ilostuskaveri täyttää 1 vuotta, ihan just, ensiviikonloppuna juhlitaan sitten tätä, jess. Iloa ja VALOA siis sinunkin arkeen. yt. Ulla 

ps. 4 viikkoa eduskuntavaaleihin, muista ehdokas 258, nuori kaveri Järvenpäästä, Eemeli Peltonen, siitä on tulevaisuus tehty.

Kommentoi kirjoitusta.

Palveluja tarvitaan....aina, myös lähelle.

Keskiviikko 7.12.2022 klo 23.47 - Ulla

Palveluita tarvitaan

Mitä tapahtuu Tuusulan Jokelan sekä Kellokosken soteasemille? Entä Pornainen tai Rajamäki? Niistä on aito huoli alueella, millä turvataan tulevassa lapsiperheiden (heidän, joiden perheessä ei ole mahdollista kulkea laajalle palvelujen äärelle?) tai ikäihmisten palveluita. Palveluita pitääkin kehittää ja muuntojoustavasti rakentaa. Onko niin, että soteasemia nykymuodossa ei jatkossa tarvita niin montaa, mutta palvelupisteet tulee olla.

Samalla tulee turvata ennaltaehkäisevät palvelut ikäihmisille, lapsiperheille jne. voiko meillä olla soteasema, jossa lääkäri sovitusti käy vaikka muutaman kerran kuukaudessa? ja muut erityisammattilaiset? Jossa kävisi labrabussi tms. Voidaanko sittenkin palata kylätaloihin, palvelujen näkökulmasta? Luoda paikkoja ihmisten kohtaamiselle ja mahdollisuuksille verkostoitua. Väliaikana olisi, neuvonta- ja ohjaus, hoitaja vastaanotto yms. Voitaisiinko nykyisiin sotepisteisiin perustaa päiväkeskuksia / asiointikeskuksia, joissa järjestöt yhdessä kunta- ja hyvinvointialuetoimijoiden kanssa järjestävät palvelua, kohtaamista? Voitaisiinko silloin keskittää akuuttipalvelut isompiin konsepteihin, ilman, että ihmisille alueellisesti jää tunne, että jää ilman hoitoa?

On tärkeää kuulla ihmisten huoli ja pyrkiä ratkaisemaan sitä mahdollisimman hyvin. Koska jos palvelun piiriin ei pääse, jää asia hoitamatta ja myöhemmässä vaiheessa se voi olla huomattavasti kalliimpaa, kaikille. Olikin ilo huomata Keusoten keskusteluiltoja alueiden asukkaille, mennä kuulemaan ja kertomaan, mitä tarvitaan, mitä ollaan tekemässä. Myös kuntien rooli on merkittävä ja ainakin Tuusulassa on monia tapahtumia ja mahdollisuuksia tulla mukaan erilaisiin kohtaamisiin. Jatketaan aktiivista vuoropuhelua edelleen.

Ulla Palomäki, sd.
HVA Tulevaisuus- ja kehittämis ltk jäsen
Hyte ltk pj, Tuusula

Kommentoi kirjoitusta.

Marraskuun pimeys, selätä se

Maanantai 7.11.2022 klo 23.48 - Ulla

Myöhäistä iltaa Sinä

Kaikkien harmilla odottava, marraskuu on täällä, jäin tänä vuonna oikein pohtimaan sen pimeyttä ja sen aiheuttamaa tunnelatausta ihmisissä? Osa kokee, että kaikki loppuu, väsymys iskee ja elämä on "ankeaa" pimeydessä tarpomista...osa taas ehkä selviää vähemmällä. Näin äkkiä ajatellen eka viikkohan suorastaan humpsahti, seuraaville luvassa kaikenlaista puuhaa, niin työssä, harrastuksissa kuin vapaallakin....

Päätin, että en anna valtaa pimeyden ankeudelle, vaan joka päivä...tai ainkin joka toinen, pyrin löytämään valoisia ilon aiheita.

Tottakai itsekin tuolla liikkuessa totean useinkin, että onpas pimeää, voi ei...mutta, selätetään se. Pongaa jokapäivä, tai ainakin joka toinen päivä valoa... Sinäkin...Itselle ekalla viikolla niitä on ollut, ihania kohtaamisia, puuhakasta touhua, hiukan ystävien kanssa hengailua ja monia mukavia työjuttuja.

Hyvinvointialueelle siirtyminen etenee kovaa vauhtia...enää 55 päivää. 18.11 meillä on Keusoten kick off- pippalot Aino Areenalla, luvassa kivoja juttuja, musiikkia, hyvää ruokaa ja sellaista...siitähän ei ole kuin reipas viikko, niin ollaan joulukuussa,sitten tammikuu jne.

Kokousrintamalla tapahtuu myös monia asioita, kuntapuolella on valmistelutoimikuntaa (huomenna), hyte ltk pj palaveria ja kokousta...parikin ennen joulua, kunta puolen budjetti on juuri paraikaa käsittelyssä ja odotan, että esittämämme vapaa-ajan koordinaattori siellä pysyy. Mahtavaa, että Tuusula palkkaa ao. henkilön testamenttivaroilla, jolloin siitä hyötyy hyvin monet järjestöt. Tuusulassa on myös aloittanut ikäihmisten asumineuvoja työnsä ja se, on tärkeä etappi tässä hyvinvointialue rajapinnassa. Kunnat kokonaisuudessaan ovat myös uuden edessä ihan tuota pikaa, kun sote lähtee lopullisesti myös niiden ohjausvallasta.

Tänään oli sairaanhoitajien johtamisen- taloushallinnon laajennettu tiimi kokous. Suomen sairaanhoitajat aloittivat jo 2020 ison palvelumuotoiluprosessin, jäsentä paremmin alueellisesti ja tasavertaisesti kohtaavaksi yhdistykseksi. Samalla rakenteet johtamisen osalta muutettiin, toiminnajohtaja Anne Pauna on aloittanut meillä työnsä 7.11. Todella tärkeä jaetun johtamisen muutos, lisäksi valitaan yhdistyksen puheenjohtaja sekä vara jäsenet hänelle, seuraavassa valtuustossa 26-27.11.22 Helsingissä,myös valtuusto vahvistetaan. Jatkan siinä vielä ensi kauden. Olemme olleet todella rohkeita ja lähteneet uudistamaan sairaanhoitaja järjestöä Suomessa. Pudotimme nimestä pois sanan liitto, sen ollessa ehkä enemmän vanhaa ajattelutapaa, kankeutta ja mahtipontista mielikuvaa. Haluamme olla ketterä, nopeasti reagoiva järjestö ja haluamme pitää jäsenenmme, siksi uudistus. On ollut huikean hienoa olla tässä mukana.

Yksi iso muutos on myös se, että alueyhdistykset (joita 16 itsenäistä yhdistystä Suomessa). Alueyhdistykset Sairaanhoitaja yhdistyksen suojassa, ovat alkaneet mahdollistamaan yhdistyksen lakkautumista ja jäsenten siirtymistä suoraan sairaanhoitaja yhdistykseen,se on iso kuva. Uusimaa tässä etukenossa mukana, meillä on menossa yhteinen pilotti,jossa osa kuluista tulee alueelta,resurssi sairaanhoitajien toimistolta luodaksemme pysyvän mallin,jossa jäsenten tapaaminen tapahtuu työpaikoilla. Meillä oleva huoneisto menisi uudistuksessa sairaanhoitaja yhdistyksen omaisuudeksi ja jäsenet koko suomen yhdistyksen jäseniksi.

Meillä huoneisto on kaikkien suomen sairaanhoitajien käytössä, mutta monissa muissa alueyhdistyksissä ei näin ole, vaikka omaisuutta, kesäpaikkoja onkin olemassa. Tämäkin on koettu hankalaksi. Toki alueyhdistykset ovat itsenäisiä yhdistyksiä ja päättävät asioista itse,toki toiminta pyörii jäsenmaksupalautteilla,jotka tulee pääjärjestöltä.

Miksi iso muutos? Monestakin syystä, alueyhdistykset ovat hyvin erikokoisia Suomessa. Osalla on ollut vaikeuksia saada toimintaa liikkeelle jäsenkadon takia ja osa taas meinaa tuupertua työn alle (kuten Uusimaa). Meillä on mm. 7 ammattikorkeakoulua, joita tulisi kontaktoida suoraan sekä valtava määrä jäseniä muutenkin, jolle toimintaa tulisi tehdä. Tämä ei tällä rakenteella onnistu, meitä on aivan liian vähän aktiivitoimijoina työn ohella.

Olemme siis uudistuksen tiellä sielläkin, rohkeita ja kertakaikkiaan upeita uudistajia, koska  haluamme pitää jäsenemme. 

Hyvinvointialueen päätöksenteko etenee entiseen malliin, hyvinvointialue johtajan valinnasta on tehty 2 valitusta, joita aikanaan hallintooikeudessa käsitellään. Silti valmistelu työ etenee ja arjessa luottavaisin mielin. 9.11 olen mukana Laurean Hyvinvoiva terveydenhuolto hankkeessa puhumassa illalla siitä,miten sairaanhoitajan työ uudistuksessa muuttuu,siitä lisää somessa tänään. Ensiviikolla HUS iltapäivään puhumaan hyvinvointialue yhteistyöstä. Huikeita juttuja tiedossa.

Näin on ilta ehtinyt taas puolille öille, tästä jatkoon ja ihanaa marraskuuta Sinulle, kaikesta huolimatta. Päivä kerrallaanhan tässä mennään joka tapauksessa ja hei,näe joka päivä,yai ainakin joka toinen päivä se ilo ja hyvinvointi,joka täällä on.

yt. Ulla 

Kommentoi kirjoitusta.

Kiitos

Lauantai 29.10.2022 klo 12.09 - Ulla

26.10.22 HUS yhtymäkokous: HUS tulevaisuus- kehittämis-, koulutus- ja innovaatiolautakunta, varsinainen jäsen 2023-2025, Lämmin kiitos luottamuksesta, todella iso asia itselle, upeaa olla mukana rakentamassa uutta.

Kommentoi kirjoitusta.

Päätöksentekoa

Keskiviikko 26.10.2022 klo 23.52 - Ulla

Hei vaan

Onpa ollut puuhakas lokakuu,monenlaiset valmistelevat kokoukset ovat johdatelleet päätöksentekoon. 

Hyvinvointialueen valmistelu etenee rivaksti,onhan enää hiukan yli kaksi kuukautta siirtymiseen HVA alueelle. Tänään tulevaisuus- ja kehittämislautakunta sai hyvinvointialuestrategian osaltaan valmiiksi. Illan kokous oli pitkä ja laajasti keskusteleva,joka on erittäin hyvä. Siten asiat tulee laajasti myös käsiteltyä. Strategia etenee nyt hallitukseen ja marraskuussa valtuustoon.

Strategiassa kiinnitettiin huomiota siihen,että jokainen toimija löytää siitä itsensä,kieliasu on selkeää ja ymmärrettävää sekä konkreettista,toimintaa kuvaavaa. Kokonaisuuden tulee olla myös asiakaslähtöistä ja kilpailukykyistä. Illan kokouksessa kösiteltiin myös hyvinvointialueen järjestö avustusten kriteerit tulevaisuuteen. Niissä alueellisuus ja yhdistysten tasavertaisuus,sekä toiminnan yhdenvertaisuus ovat keskeisiä.

Kuntapuolella myös eilen oli hyvinvoinnin - ja terveydenedistämisen lautakunnan kokous,jossa kunta näkökulmasta otettiin kantaa hyvinvointialuestrategiaan sekä palvelujen järjestämiseen. Siinä keskeistä on palvelujen saatavuus ja tavoitettavuus,myös lähipalvelu tulee määrittää tarkasti.Kuntalaisten palvelut tulee turvata tasavertaisesti.

Huomenna onkin sitten Tuusulan valtuustoseminaari Krapin pajalla Tuusulassa,asia listalla pormestarin talousarvio esitys ja sen käsittelyä,lisäksi palveluverkkoa käydään läpi. Sivussa hiukan kouluasioita,tutkimus ja kehittämis kurssin 2/3 tehtävä palautettu tänään. Mahtava viikko siis,ai niin olen myös nimetty Keusote hyvinvointialueen yhdeksi edustajaksi HUS tulevaisuus-,kehittämis-,koulutus- ja innovaatiolautakunnan jäseneksi 2023-2025 kaudelle,ihan mahtavaa. Kiitos luottamuksesta.

27.10 aamu ja Krapin paja; juuri kuuntelen parasta asukaskokemusta tai siihen vaikuttamista? Onko siihen kuntana? toimijana? mahdollista vaikuttaa? On, ne kontaktipisteet koko palveluprosessin aikana ovat tärkeimpiä. Samalla mietin, miksi pallo keksitään uudelleen? miksi ei hyödynnetä olemassa olevaa? Ehkä asioiden toistaminen on tarpeen,mutta tämä oli hyvä avaus, ulkopuolinen luennoitsija, toivottavasti jokin ajatus malli muuttuu....meilläkin. Asiakasprosessin palvelumuotoilua opiskelevana, esimiehenä, kollegana olen ollut asian äärellä usein, niin työssäni kuin muuallakin. Mutta miksi siis emme hyödyntäisi tietoa, taitoa ja osaamista joka meillä jo on? Jatkan pohdintaa.

Ilolla eteenpäin.

Yt. Ulla 

Kommentoi kirjoitusta.

Tyttöjen päivä

Tiistai 11.10.2022 klo 21.08 - Ulla

Hei

Tänäänkin on merkittävä päivä, tyttöjen oikeuksien päivä, 11.10.22. On tavallaan surullista, että oikeuksille pitää olla nimetty päivä, me herkästi ajattelemme, että onhan meillä oikeudet. Vaan ei ole, maailmassa edelleen suuri määrä tyttöjä ja naisia elää alistetussa roolissa, jossa perusoikeudet eivät toteudu. Oikeus koskemattomuuteen, koulutukseen, itsenäisyyteen.... Niitä oikeuksia meidän kaikkien tulee puolustaa, puhua niistä ja muuttaa maailmaa hiukan paremmaksi.

Myös meillä Suomessa on vielä tehtävää, edelleen tytöt, naiset joutuvat peräänkuuluttamaan oikeutta tasa-arvoon, samapalkkaisuuteen tai, että olemme tilasto, jossa kerrotaan niillä ja näillä paikoilla olevien naiskiintiöiden toteutumista. Lasikattoja on murrettava, ei siksi, että olemme naisia tai tyttöjä, vaan siksi, että demokratia ja tasa-arvo on arvoja, joihin kaikilla tulee olla oikeus. Siksi siis työtä on jatkettava ja saavutuksista iloittava. 

Kiitos, että luit <3

Ilmaisia valokuvia aiheesta Yhteys

Kommentoi kirjoitusta.

Hymyile,olet elämässä,et piilokamerassa

Maanantai 10.10.2022 klo 19.01 - Ulla

Tänään on Mielenterveyden päivä. Pienet asiat on tärkeitä,hymyile...et ole piilokamerassa,vaan elämässä. Juuri Sinun hymy,katse,välittäminen voi olla toiselle,ehkä tärkein asia Tänään,tässä ja nyt ja auttaa häntä jaksamaan ❤

Kommentoi kirjoitusta.

Syyskuu ja syksyiset ajatukset

Sunnuntai 11.9.2022 klo 19.58 - Ulla

Hei

Olipa hyvä hetki palata hetkeksi...tosiaan, arki pyörii ja monenlaiset asiat ovat mielessä. ehkä tärkeimpänä sotehenkilöstön saatavuus, koska...kun jokainen osaltaan on oikeassa syissä ja vastuissa, tässä tilanteessa. Samaan aikaan mukana on tullut lieveilmiöitä, joihin olisi hyvä kiinittää huomiota...ihan jokaisen.

1. Se miten alasta puhutaan, miten sitä negatiivisesti nostetaan, milloin kenenkin suulla, Onko vetovoimatekijä?entä pitovoimatekijä? Ei tarkoita, ettei haasteista voi puhua, mutta miten, se on se juttu.

2. Se, miten palkat esitetään julkisesti, on hyvä muistaa, että tulee puhua tehtäväkohtaisesta peruspalkasta, jonka päälle tulee vuorolisät ja palvelusuhdelisät (ikälisät). Koska, näinhän tehdään muillakin aloilla, samalla ollaan tasapuolisia. Tosiasia on, että lähihoitajan peruspalkka on 2100- 2400 €/kk ja verojen jälkeen jää? Sairaanhoitaja taas 2400 - 2700€ ja siitä jää? Tätä edeltää 3,5 vuoden opiskelu ammatillisessa oppilaitoksessa (lähihoitaja) ja 3,5 vuotta ammattikorkeakoulussa (sairaanhoitaja).  Lähiesimiesten palkat taitavat olla 3200- 3700€/kk ja niihin ei tule mitään vuorolisiä. Koulutusta tarvitaan rutkasti lisää ja tietysti johtamisosaamista (yleensä 1,5-3 vuotta lisää).

3. Se, miten työt on jaettu ja järjestetty? Monissa paikoissa on tukityö alasajettu, ei ole sihteeriä, ei siivoojaa, ei ruokahuoltoa tai huoltomiestä, logistikkoa tms. Vaan kaiken tekee lh, sh tai esimies. Eikö olekin aika käsittämätöntä? esh vielä tukipalvelut ovat säilyneet, mutta pth ja hoivapuoli, kotihoito, ei niinkään...

4. Se, miten työt on johtamisen näkökulmasta järjestetty, nimittäin esimiehelle kuuluu mm. rekrytointi kaiken lisänä, ja sitä tehdään aika paljon. Tai mahdollistuuko oikeasti johtamien, onko sille aikaa riittävästi?

5. Markkinat ovat myös jotenkin vääristyneet, keikkafirmat ovat myös hoitotyössä ja maksavat työnantajalle aika paljon euroja, lisäksi työpaikka soppailua on ilmassa, haetaan paikkaa, ollaan päivä pari ja jatketaan matkaa, sitä edeltää valtava määrä työtä työpaikalla, rekrytointia, sopimuksia,tunnusten hakemista jne. ja sitten käy niin, että, naapurissa saa enemmän tms. eikä työntekijä jääkään. Työyhteisön ja kaikkien kannalta aika haastava asia, jättää ilmaan monia kysymyksiä.

6. Sote muutos, potilaan näkökulmasta... kaikki haluaa lääkäriin, ja sitä palvelua ei kaikille taas ole tarpeen, samaan aikaan on kehitetty, tutkittu ja vaikuttavuudeltaan päteväksi havaittu, sairaanhoitajien ja ja fysioterapeuttien suoravastaanotot, sähköiset asiointikanavat, omahoito, moniammattillisuus jossa potilas on yksi itsensä aktiivinen toimija...no kritiikkiäkin saamme lukea reippaasti. Mutta hyvä on oivaltaa, että terveyspalvelut ovat todellisessa murroksessa. Yhteistyö ja moniammatillisuus ovat edellytys, nyt keskustelu on siinä, onko lääkäreitä vai ei? Uusien tapojen opetteleminen ei ole kenenkään keksimää, vaan oikeasti, siihenhän sote uudistuksella pyritään, koska rahaa ei ole, ei henkilökuntaa tarpeeksi, ikäjakauma muuttuu, huoltosuhde on nykyisin erilainen ja sairastaminen on monimutkaistunut. Tarvitaan väliintuloa ja yhteistä välittämistä ihmisestä jo paljon aiemmin kuin ennen, ja siinä olemme itse aktiivisia osallisia, ihan jokainen. Muutos ottaa aikaa kauan, mutta se vääjäämättä etenee.

Emme siis ole ratkaisemassa yhtä yhtälöä, jossa vain raha puhuu, vaan kokonaisuutta, rakenteellista uudistusta. Ja jotenkin koen, että sitä ei nähdä. Ei pakkolaki tai lakko-oikeuden rajoittaminen asiaa korjaa, ei pelkkä raha vaan kokonaiskulttuurimuutos. Tarvitaan yhteinen tahtotila ratkaista tämä, tarvitaan sinut ja minut! Lähdetkö mukaan?

yt. Ulla 

Kommentoi kirjoitusta.

Täällä taas

Tiistai 6.9.2022 klo 21.24 - Ulla

Iltaa

Näin syyskuu pääsi jo hyvän vauhtiin ja loman jälkeen hyvällä boostilla töissä. Alueellisesti Keski-Uudenmaan alue on tullut tutuksi,tänään täällä ja huomenna tuolla. No,se on ihan virkistävääkin. Myös ajatukset on johdattanut uusille urille,voisikohan sitä tehdä jotain muuta,niin töissä kuin vapaalla? Nyt on ajatus muutokselle,mille,en tiedä vielä. On kuitenkin ollut mahtavaa olla ollut luomassa alueellista toimintamallia tulevalle hyvonvointialueelle. Keusote on ollut tässä täällä Uudellamaalla ekana,muut aloittelee juuri nyt. Alueellisesti samanlaista toimintaa, mm. kotisairaala,arki tiimi jne. Osa voidaan hyvin rakentaa näin. Se on tasavertaista aluetta ajatellen.  Olemme tehneet huikeeta työtä,muutosjohtaminen on ollut vaativaa,mutta siinä on onnistuttu. Niin ylpeä meistä. 

Myös politiikassa on monenlaista liikkeellä. Politiikka herättää tunteita,niinkuin kuuluukin,mutta kaikella on toki rajansa. Yhteistekeminen on ajoittain aatemaailmassa hukassa,tai ainakin kollegiaalisuus on välillä hukassa. Se harmittaa kyllä,avoimuus ja rehellisyys on kaiken pohja. Miksi puhua kaverista ikävästi"salaa"? Piirit on niin pienet,että asiat tulee näkyväksi kyllä, harmittaa. Sehän kertoo luottamuksesta,aitoudesta ja monesta muusta. Haluaako olla osa sitä, se on se ydin. Joku ajattelee,että sellaistahan se politiikka on,mutta itseä kyllä hämmentää. Nyt jos koskaan pitäisi tehdä yhteistyötä yli rajojen.

Olen myös viimeaikoina pohtinut sosiaalisen median maailmaa,tiedätkö ne kaverit,joilla aina on asiat huonosti? Joilla aina on tyytymätön olo johonkin? Tai ne,jotka odottavat,että heitä aina tsempataan ja kannustetaan,mutta he eivät tsemppaa muita...no,heistähän voi olla välittämättä ja niin pitääkin,toki sekertoo heistä itsestään jotain. Mutta ilmiöt on mielenkiintoisia, niillä luodaan kulttuuria ympärillemme. Väitän,että joka päivä löytyy hyviä juttuja,haastankin kaikkia,tuodaan ne näkyväksi. Se olisi mahtavaa,itse sitä yritän viritellä joka mutkassa. 

Mukavista asioista,ensiviikolla olen osittain vapaalla. Se tuntuu hyvältä. Olen sairaanhoitaja päivillä puhumassa aiheesta,mikä muuttuu sairaanhoitajan työssä hyvinvointialueella. Lisäksi tammikuussa Tampereella Osastonhoitajapäivillä mukana paneelissa,samat on aiheet. Ihan mahtavaa,että tulee nähdyksi ja ajatukseni kiinostaa. 

Ensikevään eduskuntavaalit lähenee,itsellä ei ketään yhtä oikeaa ole ja en tiedä ketä voisi suositella,meillä Uudellamaalla on hyviä ehdokkaita paljon,ihan mahtavaa. En myöskään itse lähde ehdolle,vaikka arvostan todella paljon sitä,että kysyttiin. Että joku arvioi minulla olevan näkemystä ja osaamista ehdokkuuteen. Kiitos siitä. Se tuntuu erityisen hyvältä. Ihanaa syyskuuta Sinulle,palataan taas.Puhutaan hyvää ja kehutaan julkisesti toisiamme. 

Yt. Ulla

Kommentoi kirjoitusta.

Loma loppuu

Torstai 25.8.2022 klo 0.25 - Ulla

Iltaa tai jo alkavaa yötä

Loma on tehnyt tehtävänsä,kiireettömät aamut saa valvomaan myöhään. On ollut melkoiset viikot,kun mediaa on seurannut...monenlaisia ajatuksia mielessä. Myös ajatus siitä,että kohtuuton ajojahti pääministeriä kohtaan,ns.ystävät sekä media tekee kaikkensa,mustamaalatakseen. Toisaalta ajatus hillitymmistä pippaloista olisi ehkä hyvä. Mutta Sanna Marinille hurjasti voimia,ei pääministerikään ole teflonia, mutta upeasti tiesi olet kulkenut ja kuljet,tehkääpä perässä.

Kokousrumba on alkanut ja niin Taja kuin kuntapuolen lautakunta on kokoontunut. Eilen tuli mielenkiintoinen asia esille,Linjamäen koulu,joka suljettiin muutama vuosi sitten. Edelleen itse olen silloisen mielipiteeni kannalla,yksikään opettaja ei olisi kyennyt opettamaan 1-4 luokkaa,tasavertaisesti ja siten,että oppiminen ei olisi haavoittunut. Puhumattakaan opettajan omasta kollegiaalisuuden verkostosta tai tuesta. Nyt Kellokosken koulua käyvät lapset,ovat integroituneet ikäkavereihin kokonaisissa luokissa ja opetus / oppiminen sujuu.

Tämä kannattaisi evauksen näkökulmasta ( joka silloin tehtiin), kyselynä uusia, oli tärkeääkin saada dataa evauksen vaikuttavuudesta.

Tänään myös sain mahtavan palautteen Keusoten alueellisen kotisairaalan toiminnasta,jossa tasavertaisuus toteutuu koko alueella. Siitähän hyvinvointialueissa on kyse,kuntalaisten yhdenvertaisista palveluista. Onnistuttu on. Nyt tätä lisää.

Huoli tietenkin on sote henkilöstön riittävyydestä ja puuttumisesta,sijaisia ei sada,työmäärä kasvaa. Ainakaan jatkuva epäkohtien vellominen ei tilannetta auta, yhteistyötä pitäisi tehdä. Paljon on vielä tekemistä, entä jos vastustamisesta ja arvostelusta, vaihettaisiinkin näkökulma kannustamiseen ja kiittämiseen, olisiko helpompaa edetä,luulen niin. Todella mielenkiintoista aikaa, hyvinvointialueiden käynnistyminen on lähellä. Mahtava olla kehittämässä tätä lisää. No,ensiviikolla töihin ja uusiin haasteisiin, ihan mahtavaa.

Yt. Ulla

Kommentoi kirjoitusta.

Mietteitä

Perjantai 19.8.2022 klo 12.08 - Ulla

Heips

Palasinkin aika pian. Lomalla on aikaa...helteet jatkuu,melkoista. Juuri menossa Rovaniemelle siskon luo viikonlopuksi,sunnuntaina sitten takaisin. Vielä ensiviikko sitten aikaa lomailla.

Jälleen ollaan kuultu työmarkkinatilanteen kärjistyvän,ensimmäiset lakkovaroitukset on annettu. Toivottavasti sote osapuolet pääsisivät sitä ennen kompromissiin. Silloin kun hoito keskeytyy,se ei ole hyväksi kenellekkään. Mutta,se,että näin järeitä keinoja pitää käyttää,kertoo dialogin katkeamisesta. Koska uskon,että jokainen osapuoli on lopulta samaa mieltä periaatteellisesti. Nähtäväksi jää.  

Mutta nyt,ihanaa viikonloppua,mä meen pizzalle Rovaniemelle,siskoni miehen upeaan ravintolaan, Massimoon sinne Rinteenkulmaan,kerron sitten miltä maistui.

Yt. Ulla

Kommentoi kirjoitusta.

Loma vol 2 ja syksyn ajatuksia

Maanantai 15.8.2022 klo 9.02

Hei

252712 kävijää, ihan huikeeta, kiitos kaikille.

Loma vol.2 alkoi, pari viikkoa aikaa ihmetellä ja nauttia elokuun kuulaista illoista, hellekausi on täällä taas...koko kesä on ollut aika mahtava ilmojen puolesta. Vähitellen ajatukset alkavat siirtymään kohti syksyä ja erilaisia juttuja. Hyvinvointialueen päätöksenteko pääsee varsinaiseen vauhtiin, ihan kohta on se The hetki, kun ollaan osa suurta sotemuutosta myös konkreettisesti.  Alueella työskentelevillä se on jälleen työnantajan vaihtuminen, konkreettisella tasolla.. mietin kovasti,millaisia oikeita vaikutuksia nähdään. Itse saan myös päätöksenteossa olla poliittisella puolella mukana tulevaisuus- ja kehittämislautakunnassa, joka on mahtava mahdollisuus katsoa asiaa myös sieltä puolelta. Arkityössä taas työn kehittäminen ja resurssien saatavuus on sitä arkea ja vielä toisin päin. Onhan tämä sotealan kriisi käsiskosketeltava ja vähitellen alkaa tuntua, ettei oikein kukaan tiedä miten tästä päästään irti.

Valtakunnan politikot ovat aika sekavissa lausunnoissaan pallotelleet asian vastuuta yhdelle jos toiselle ja heidän antamansa lausunnot eivät kyllä ole kovin harkittuja. Toisten syyttelyt ei tässä ketään auta, ei edellisten hallistustenkaan. Nyt pitäisi toimia. Tehän olette meidän tulevat työnantajat ihan just. Millaista henkilöstöpolitiikkaa te siis jatkossa viljelette? Ensi kevään eduskuntavaalit ovat todella tärkeät ja niiden voittoon, ei vähättelyllä tai syyttelyllä päästä.

Tottakai tiedän, että asia on todella vaikea, eikä tästä päästä yhdellä keinolla mihinkään, mutta sen tiedän, että jokapäivä tämä ratkaisematon tilanne rapauttaa sotekenttää lisää, maksaa myös paljon, niin rahaa kuin inhimillistäkin hintaa,työn vetovoima vähenee ja entistä vaikeampaa on saada uusia alalle tulijoita. Ihmisten tyytymättömyys siihen, kun hoitoa ei saa ja palveluiden piiriin ei pääse. Nyt syksyn 2022 aikana on tapahduttava jotain?

Meille on vilauteltu urakkapalkkaa, lainsäädäntöä, irtisanomiskieltoa ja jopa tänään aamulla kuulin, uutisissa, jossa vihreiden edustaja Suomela sanoi, että hoitajapula on syynä pandemian aikaisiin rajoitteisiin. Koska henkilöstöä ei ollut, niin piti turvautua tiukempiin rajoituksiin. Olipa kummallinen kommentti, nyt pitäisi kyllä tarkistaa faktoja, miksi ne rajoitteet tehtiin. Olen hiukan eri mieltä. Rajoitteet ja eri toimialojen ahdinko ovatkin siis seurausta tästä, ohoh. 

Tosiasiahan on,että hoitovelka kasvoi covidin aikana perustellusti siitä, että ihmishenkiä piti turvata ja liikkumista sen kautta rajoittaa, palveluja rajoittaa ja siirtää. Olisiko jotenkin muuten voinut tätä tehddä, en tiedä, mutta tällaiset yleistykset ovat kyllä surullista kuultavaa.  Kyllä meillä sotehenkilöstö pula oli jo kauan ennen pandemiaa, maailmanlaajuinen kriisi kärjisti sen todella.Varmasti voidaan olla maailmanlaajuisesti montaa mieltä strategiasta, miten covid tilanne hoidettiin, mutta nyt oli kyllä jo aika kummallinen yleistys. Ehkä sitä itse on aika herkkäkin kuulemaan, näitä perusteluja sille, miksi sote tilanne on tällainen, mutta rajansa kyllä kaikella.

Olen ollut mukana sairaanhoitajien asialla yli kaksikymmentävuotta, ja viimeiset viisitoista vuotta on puhuttu sairaanhoitajapulasta, joka vaan on pahentunut.Minusta kootut selitykset kuvaa hyvin sitä, että valtakunnan päättäjinä ollaan niin kaukana arjesta ja ehkä työtäkin on niin paljon heilläkin, etteivät edes faktoja kykene tarkistamaan. Olen aika huolissani kyllä meidän päätöksenteosta...tulevat vaalit ovat todella tärkeät. Ja kyllä, kannustan tarkistamaan faktat, ennen ruutuun menemistä.

Kaikkinensa nyt ei pitäisi syytellä toisia vaan tehdä toimia. Olen useasti sanonut, miten siihen päästäisiin...niinkuin moni muukin, mistä olisi hyvä aloittaa. Palkkaus on varmasti ykkönen, ehdottomasti.

1. Työllään on tultava toimeen ja osaamisesta on maksettava. Meillä ei makseta mitään lisää hoitajille siitä, vaikka kuinka lisäkouluttaisit itseäsi ja olisit vaativissa tehtävissä. Palkka on sama, toisin on mm. lääkärisopimuksessa.

2. Työolot, pitää olla välineet ja puitteet tehdä hyvää työtä. Monissa paikoissa onkin, mutta ei todellakaan kaikissa. Näihin tulee kiinittää huomiota.

3. Osallisuus, pitää tulla kuulluksi, olla vaikuttamassa omaan työhön, osallistumalla sen kehittämiseen. Valta ja vastuu kulkee yhdessä, tavoitteet ja perustehtävä on oltava kaikkien tiedossa. Kaikille samta säännöt, työntekijöitä tulee kohdella reilsuti. Jos joku erityisasia sallitaan jollekkin, niin muille myös. Edelleen on liikaa sitä, että "no hän on sellainen..." Ja ne arjen asiat, kysytään heiltä osaajilta, eikä vain anneta ohjeita. 

4. Johtaminen, oikeudenmukainen ja tasavertainen johtaminen. Sopivan kokoiset johtamisen alueet. Riittävä osaaminen johtaa, koulutus ja johdon tuki siihen. Myös esimiespalkkaus kuntoon. Yhtälailla meillä alkaa olla todellinen pula esimiehistä. 

5. Moniammatillisuus, lisää tukipalveluja ja henkilöstöä niiden tekemiseen, nyt hoitajat tekevät kaikenlaista, jonka muutkin voisi tehdä. Tilauksia, kaappien täyttöä, ruokatarjottimien kuljetusta, potilaan saattamista tutkimuksiin, kyytien tilaamista yms. Olisipa mahtavaa, että tämäkin saataisiin kuntoon. Nyt monet tukitoimet on ulkoistettu ja sopimukset tarkkaan rajattu, mitä sopimuksiin kuuluu, joten hoitohenkilöstö tekee sitten puuttuvia asioita.

Tässä muutama asia, joihin mielestäni tulisi vaikuttaa ja asioiden laajuus edellyttää monivuotista systemaattista suunnitelmaa edetä siinä.

Arjessa,paikallistasollakin alkaa kokousrakenteet taas toimimaan, ensimmäinen Hyte lautakunta on ensiviikolla, huomenna pj palaveri, 8.9 hyvinvointialue lautakunta ja paikkalliskokoukset siinä rinnalla järjestöissä.

Tuusulassa kesän tapahtumia on ollut valtavasti ja on hienoa nähdä osallisuus ja osallistuminen, ihan mahtavaa, puistoruokailut loman aikana kaikissa kuntakeskittymän kylissä, vasta oli Tuusula viikko, taiteiden yö jne. Tulossa vielä Keski-Uudenmaan pride Jokelassa ja tosiaan, ilmat on suosineet tapahtumia. Ihanaa, koska tällaiset yhdessä järjestetyt ja maksuttomat tapahtumat ovat nimenomaan sitä tasavertaisuutta, joihin kaikkien on mahdollista osallistua. Kiristynyt taloustilanne, Euroopan sota ja kallistuvat hinnat joka sektorilla, lisäävät varmasti huolta arjesta. Siksi, tapahtumat ovat tärkeitä ja kuuluvat kaikille.

Siis ihanaa elokuuta sinulle, minä teen seuraavat pari viikkoa mitä tykkään....ja siinä sivussa hengittelen ja seurailen maailmaa.

yt. Ulla

 

Kommentoi kirjoitusta.

Vanhemmat kirjoitukset »