Uutta liikkeelle

Sunnuntai 14.6.2026 klo 11.29 - Ulla

Heips

Juhannusviikko alkaa huomenna, mitä ihmettä, keskikesän juhla on täällä. Toivon jokaiselle ihanaa ja rentouttavaa juhannusta, mutta sitä ennen muutama sana työhön sitoutumisesta.

Sain tuossa reilu pari viikkoa sitten iloisia uutisia, kun sain opiskelupaikan jonka muitta mutkitta otin vastaan. Työelämän Eettinen ja kestävä kehittäminen, YAMK tutkinto Diakissa....vau ja vau, hain keväällä ja ajattelin, että onpa mielenkiintoinen ja, että tuonne olisi hyvä päästä.

Olen taustaltani myös työnohjaaja ja työyhteisösovittelija, niin niitä vasten odotan koulutukselta paljon. Olen tehnyt johtamistyötä vuosia ja aina, kirkkaana ajatuksena, tehdä hyvää ja inhimillistä työelämää, turvallisten reunaehtojen sisällä. Koska vain sillä, että otamme itse rohkeasti arjen haltuun ja olemme itse sen toiminnassa keskiössä toinen toisellemme, voidaan asioita parantaa. Olemalla inhimillinen ja arvostava ihminen ihmiselle, voi työelämässä saavuttaa isoja ilon aiheita. Toisaalta aina ei kemiat ja asiat kohtaa, mutta sekin kuuluu ihmisyyteen. On myös tärkeää silloin olla avoin ja rohkea viestinnässä ja kohtaamisessa.

Maaliskuussa hakua edelsi kirjallinen tehtävä Tutkimusmenetelmä opintokurssista 2 op sekä kenties jo tulevan opinnäytetyön aiheen pohdinta ja tukimusmenetelmä vertailu.  Itse nostin aiheeksi Työntekijäkokemuksen tunnistamisen ja hyödyntämisen, nimenomaan heidän kohdallaan, jotka sitoutuvat työantajaan kaikista haasteita huolimatta. Tässä ajassa ja hetkessä työnantajat tarvitsevat heitä, meillä on huikeita ammattilaisia, jotka myös pysyvät työssä, tekevät tulosta ja ovat sitoutuneet siihen. Vaikka kaikki rakenteet horjuvat, talous on tiukka ja tehtävien uudelleen järjesteleminen on arkipäivää. Heidän resielinssinsä kestää, ja se on todella tutkimisen arvoinen asia.

Mistä se syntyy? Mikä siihen vaikuttaa? Onko jotain, jota emme ole vielä nähneet? voimmeko löytää lisää veto- ja pitovoimaa? Minä uskon, että voimme ja sitä haluan kyllä tutkia, hyödyntää arkeen ja innostaa ihmisiä etsimään sitä omasta työympäristöstään ja ennenkaikkea omasta tekemisestään, mikä minua sitoo täällä? Sitä olisi hienoa tunnistaa ja nostaa esille, koska kokemusten jakaminen on arvokasta. Mistä syntyy se työn flow, joka kestää?

Kirjoitin alku esseehen eettisen pohdinnan osioon mm. Työelämän eettinen kehittäminen on arvo, joka tunnistetaan työelämän muutosmyllerryksessä Hyvinvointialueiden pienevät resurssit edellyttävät samanaikaisesti henkilöstö suunnittelussa eettistä ja kestävää arvopohjaa. On tärkeää tunnistaa ne työntekijät, joiden sitoutumisen aste on korkea ja joiden tekemästä työstä työnantaja saa parhaan mahdollisen tuoton. Heidät, joiden varaan voidaan rakentaa muuttuva työelämä ja palvelutarjotin. On tärkeää myös tunnistaa potentiaalinen ja kyvykäs henkilöstö, joka haluaa sitoutua työnantajaan. Osaamisen tunnistaminen, sen kehittäminen ja tulevaisuuden tarpeiden tunnistaminen yhdessä henkilöstön kanssa on avain tulevaan hyvään työelämään. 

Hyvinvointialueilla on kehitetty monia uramalleja, työtä tukevia osaamispolkuja ja palkitsemismenetelmiä tunnistaa osaajat ja työstään hyvin suoriutuneet tekijät. Lisäksi on yhdenvertaisuus ja tasa-arvo suunnitelma, jolla halutaan turvata henkilöstön tasapuolinen kohtelu. Tutkimuskysymykset ovat vielä jäsentymättömiä, mutta niiden selkiytymisen avulla voidaan tuottaa hyvinvointialueen työntekijäkokemuksesta sellaista tunnistettavaa osaamista, jonka avulla saadaan vahvistettua entisestään veto- ja pitovoimatekijöitä.

Lisäksi tuli tehdä motivaatio video, jossa vielä tuli kuvata kiinnostusta ja mahdollisuutta opiskeluun työn ohella. Olen täysin vakuuttunut, että arjen reflektio pinnassa pystyn hyödyntämään monia asioita, ihan sielä arki kokemuksesta. Siis uutta kohti, on kyllä iloinen juttu.

Iloisia innostavia asioita sinunkin arkeen, on ne mitä vaan, lepoa, lomaa, työtä tai muuta.

Kesäterkuin Ulla 

Loma hajatelmia

Tiistai 14.4.2026 klo 13.07 - Ulla Palomäki

Hei vaan

Lomaviikko, jolloin on aikaa tehdä pieniä ihania kevät tekoja oman mielen lepäämisen ja rauhoittumisen suhteen. Tokikin, itsellä on usein muulloinkin tapana varata aikaa ajattelulle, sillä ilman sitä, ei voi edetä. Monet asiat edellyttävät palastelua ja uudennäkökulmankin löytämistä aika ajoin. Ja joskus myös keskustelua itsensä kanssa haastavamminkin.

Sain myös kollegalta pyynnön osallistua erääseen verkkokoulutukseen, joka on vasta tulossa ja osittain tekeillä. Ensinnäkin arvostan erityisesti kollegoiden keskinäistä jakamista ja asioiden pallottelua, olemassaolevien osaamisten jakaminen on tulevaisuutta ja tätä päivää. Tuntuu, että ajassa asiat menee niin nopeasti, ettei mikään muu ole vaihtoehto.

Osaamisen jakaminen on myös kunnioitusta ja nimenomaan arvostusta sille, millaiseen suuntaan esimerkiksi johtaminen tai hoitotyö kehittyy, menee. Samalla kuitenkin tiedän, että joku voi kokea osaamisen jakamisen myös kriittisesti, ikäänkuin se olisi jotenkin itseltä pois. Ja kaikille se pyytäminen, kiittäminen tai puheeksi ottaminen ei ole niin luontaista.

Mutta huoli pois, siitä syntyy ihana mahtava tunne. Kokeile vaikka? Pyydä arvostamaasi kollegaa vaikka sparrailemaan kanssasi joskus jostain sinua askarruttavasta työilmiöstä, vaihda ajatuksia ja koe, miten kivalta se tuntuu, kun asia aukeaa uudesta suunnasta.

Olen urani aikana toistuvasti ollut perustamassa uusia uramalleja, ja pilotoinut niitä, sekä muovannut kokeilun kautta niitä mielestäni oikeaan suuntaan. Olen ilolla, löytänyt erityisiä helmiä ja rohkaissut heitä tarttumaan asiaan, vaikka joskus taustalla on ollut täydellinen epävarmuus siitä, millainen jatko asialle tulee. Siltikin, jos näet lähelläsi kollegan jonka tunnistat kaipaavan muutosta, rohkaise ja kannusta, auta mahdollisuuksien mukaan löytämään uusi polku. Sillä usko pois, ammatillinen kasvu ja sen loistavuus ihan läheltä katsottuna, on myös huikeeta.

Se palkitsee, kun näet ihmisten löytävän uuden suunnan ja taas toisaalta, kun potilaat/ omaiset saavat asiasta merkittävää hyötyä omassa tilanteessaan. Tottakai toivon, että itsekin saan kokea vastaavaa ja olen saanutkin, upeita mahdollisuuksia siirtyä tehtävästä toiseen ja sitä kautta luoda uutta kulttuuriakin.

Palatakseni verkkokurssiin, jossa sain olla mukana, iloitsen erityisesti siitä, että siinä puhuttiin niin paljon kohtaamisesta ja sen merkityksestä, niin ammattilaisten omalle uralle kuin asiakastyössäkin. Se on se kaiken ydin, Mieleen erityisesti lasuse; Ei ole olemassa hankalia ihmisiä. On vain ihmisiä hankalissa tilanteissa...samaa voi ajatella asioissa, ei ole olemassa hankalia asioita, on vaan hankalasti näyttäytyviä asioita, joiden takana on kohtaaminen.

Upea loistavaa kollega, olet niin oikeassa paikassa rakentamassa tälläista, paljastan lisää sitten myöhemmin, kun kurssi on julkaistu ja voin sitä mainostaa.

Iloa sinun tiistaihin yt. Ulla

Minä ja sinä valitsemme, miten kohtaamme?

Tiistai 31.3.2026 klo 22.35 - Ulla Palomäki

Iltaa

Maaliskuu alkaa olla päätöksessä ja huomenna on jo huhtikuu, lupaus kesästä ja lämmöstä. Huhtikuuhan on melkein jo kesä, vaikka ei ihan. Hämmentävää, miten aina keväällä tunnistaa ikäänkuin heräävänsä jostain ja alkaa katselemaan ympärilleen uusin silmin, ihan kuin kaikki olisi uutta, valoisaa ja ihanaa.

Tässä viimepäivinä olen aika paljon pohtinut kiitollisuutta, montaakin asia kohtaa. Pysytään ennenkaikkea työnmaailmassa ja pohditaan työnimua, iloa ja kiitollisuutta. Ilmiöitä ja tunnelmia, mistä syntyy kriittisetkin tunteet? Tai miksi, osa aikuisistakin ihmisistä käyttäytyy ajoittain "huonosti" työssä, toisille ja ympäristölle?

Olin hiljattain Eduhousen huikeassa koulutuksessa Esihenkilö, konfliktit ja epäaasiallinen käyttäytyminen, se oli kolmen tunnin koulutus ja käsitteli aihetta monella tavalla. Itseä resonoi aika arkinenkin ilmentymä, jossa käytös verhotaan siihen, että "joku tai jossain muussa on vika, kun käyttäydyn näin" tai että "olen sellainen topakka sanomaan, niin tulee sanottua..." Koulutusta piti työterveyspsykologi ja se oli loistavaa settiä. Edellä kuvatunlainen tilanne on suoraan työlainsäädännönvastaista ja ei siis sallittua, mutta kuinka usein tällainen jää ikään kuin huomiotta, koska puuttuminen olisikin sitten haastavaa.

Näinhän sen ei tule olla, silläkin uhalla, että se on haastavaa, siihen tulee puuttua ja esihenkilön toimesta. Ei työn ulkopuolellakaan kukaan voi käyttäytyä huonosti tai jopa syyllistyä lainvastaiseen, vain sen takia että olen niin topakka sanomaan / tekemään...suhtautuminen on suorastaan päinvastaista, kuin että asiaan ei puututtaisi.  Nimittäin jos tilanne saa jatkua työpaikalla ja siitä alkaa muodostumaan normaali työkulttuuri, syntyy samanaikaisesti varmasti epätasa-arvoisuuden kokemusta, "varpaillaan oloa" ja monenlaisia ilmiöitä, jossa vähitellen yhä useampi kuormittuu.

Koulutus tarjosi myös hyviä vinkkejä puutuumiseen kuten vaikka vapaasti muotoiltuina:

- sanoita ilmiö, kerro vastapuolelle miltä käytös näyttää ja tuntuu? 

- kerro, että sinun velvollisuutesi on esihenkilönä ottaa asiat puheeksi ja tee sopimus, tästä eteenpäin emme tee näin, kirjatkaa se paperille, johon voi palata jos tilanne uusiutuu.

- Käytä rohkeasti tarvittaessa työnjohdollisiakin toimenpiteitä. Seuraa ja arvioi muutosta, anna myös hyvää palautetta, jos muutosta ilmenee siihen suuntaan. Tarvittaessa, puutu uudelleen.

- jos tilanne ei omin voimin etene, pyydä HR apuun, hae tukea ja etene johdonmukaisesti.

Mutta aina haastavien kokemusten toisella puolella on ne hyvät kokemukset jossa sinä tai minä, voimme iloita ja tuntea tyytyväisyyttä arjesta, työnimusta ja ilosta. Koska siltä sen työn pitää tuntua.

Itsellä on ollut koko pitkän uran ajan, mahdollisuus saada tätä kokea. Uusia mahdollisuuksia, luottamusta, työnkuvien muutosta, kannustusta ja edelleen työniloa. Joskus aina mietin, että miten se voikin olla kohdallani näin? Mistä se kaikki kumpuaa? Osansa saa varmasti oma asenne työtä kohtaan, olen aina iloinen uusista mahdollisuuksista, olen ollut rohkea tarttumaan erilaisiin asioihin, haluan kehittää ja kehittyä. Olen opetellut reflektoimaan omaa toimintaa ja valmis ilman muuta oppimaan, uusiutumaan. Ja en useinkaan tehtävästä toiseen siirtyessä ole ollut varma, osaanko? selviänkö? ja mitä tästä tulee? Mutta aina on avaimet löytynyt, aina on kollegoita, joilta kysyä ja aina on ollut psykologisesti turvallinen työnmaailma, jossa on voinut tuoda esille osaamattomuutensa.

Itse en usko siihen, että se on sattumaa vaan siihen, että olen tietoisesti valinnut työasenteen, ja sen, että koen työn positiivisuuden kautta. Tottakai välillä on väsymystä ja alakuloakin, mutta aina haastavistakin paikoista on nousuut uusi ilo.

On myös tärkeää olla hyvä lähityöryhmä, jossa voi avoimesti pohtia ja reflektoida, kysyä ja oppia asioita. Jossa vallitsee luottamus toisia kohtaan ja arvostava kulttuuri. Olen joskus myös kokenut sellaista, jossa yhteiset pelisäännöt eivät olekaan olleet kaikkien osalta yhteisiä tai jossa asioita viedään eriväyliä käyttäen eteenpäin ja syntyy salailun kulttuuria. Tarvitaankin rohkeaa puhetta ja vastavuoroisuutta, jossa jokainen voisi kokea kuuluvansa yhteisöön, riippumatta asemasta tai työstä. Se vaatii vahvaa sitoutumista ja halua onnistua yhdessä.

Aika paljon voit itse vaikuttaa siihen, miten koet ja kohtaat ja toisaalta aika isosta asiasta olet vastuussa, jos kohtaaminen onkin epäkollegiaalista tai muuta. Moniakaan asioita emme itse voi valita, mutta oman asenteen voimme. On hämmentävää, miten aikuinen työminä joskus voikin olla huonokäytöksinen? Kuin yhtälailla postiivinen, uutta rakentava ja innostava, sitä kautta innostaen muutkin. Huomaan herkästi lähteväni ajattelemaan, mitä siinä on takana, onko haasteita tai muuta ja taas toisaalta, jokaisella meillä on aikuinen työminä, jonka toiminnasta itse vastaamme, eikö niin?

Kun seuraavan kerran menet työpaikalle tai kokoukseen, mieti hetki, mitä tulee paikalle, kun sinä tulet paikalle? Se on hyvä pohdinta ja tarvittaessa, voithan aina kysyä kollegalta?

Illan jatkoa yt. Ulla