Minä ja sinä valitsemme, miten kohtaamme?

Tiistai 31.3.2026 klo 22.35 - Ulla Palomäki

Iltaa

Maaliskuu alkaa olla päätöksessä ja huomenna on jo huhtikuu, lupaus kesästä ja lämmöstä. Huhtikuuhan on melkein jo kesä, vaikka ei ihan. Hämmentävää, miten aina keväällä tunnistaa ikäänkuin heräävänsä jostain ja alkaa katselemaan ympärilleen uusin silmin, ihan kuin kaikki olisi uutta, valoisaa ja ihanaa.

Tässä viimepäivinä olen aika paljon pohtinut kiitollisuutta, montaakin asia kohtaa. Pysytään ennenkaikkea työnmaailmassa ja pohditaan työnimua, iloa ja kiitollisuutta. Ilmiöitä ja tunnelmia, mistä syntyy kriittisetkin tunteet? Tai miksi, osa aikuisistakin ihmisistä käyttäytyy ajoittain "huonosti" työssä, toisille ja ympäristölle?

Olin hiljattain Eduhousen huikeassa koulutuksessa Esihenkilö, konfliktit ja epäaasiallinen käyttäytyminen, se oli kolmen tunnin koulutus ja käsitteli aihetta monella tavalla. Itseä resonoi aika arkinenkin ilmentymä, jossa käytös verhotaan siihen, että "joku tai jossain muussa on vika, kun käyttäydyn näin" tai että "olen sellainen topakka sanomaan, niin tulee sanottua..." Koulutusta piti työterveyspsykologi ja se oli loistavaa settiä. Edellä kuvatunlainen tilanne on suoraan työlainsäädännönvastaista ja ei siis sallittua, mutta kuinka usein tällainen jää ikään kuin huomiotta, koska puuttuminen olisikin sitten haastavaa.

Näinhän sen ei tule olla, silläkin uhalla, että se on haastavaa, siihen tulee puuttua ja esihenkilön toimesta. Ei työn ulkopuolellakaan kukaan voi käyttäytyä huonosti tai jopa syyllistyä lainvastaiseen, vain sen takia että olen niin topakka sanomaan / tekemään...suhtautuminen on suorastaan päinvastaista, kuin että asiaan ei puututtaisi.  Nimittäin jos tilanne saa jatkua työpaikalla ja siitä alkaa muodostumaan normaali työkulttuuri, syntyy samanaikaisesti varmasti epätasa-arvoisuuden kokemusta, "varpaillaan oloa" ja monenlaisia ilmiöitä, jossa vähitellen yhä useampi kuormittuu.

Koulutus tarjosi myös hyviä vinkkejä puutuumiseen kuten vaikka vapaasti muotoiltuina:

- sanoita ilmiö, kerro vastapuolelle miltä käytös näyttää ja tuntuu? 

- kerro, että sinun velvollisuutesi on esihenkilönä ottaa asiat puheeksi ja tee sopimus, tästä eteenpäin emme tee näin, kirjatkaa se paperille, johon voi palata jos tilanne uusiutuu.

- Käytä rohkeasti tarvittaessa työnjohdollisiakin toimenpiteitä. Seuraa ja arvioi muutosta, anna myös hyvää palautetta, jos muutosta ilmenee siihen suuntaan. Tarvittaessa, puutu uudelleen.

- jos tilanne ei omin voimin etene, pyydä HR apuun, hae tukea ja etene johdonmukaisesti.

Mutta aina haastavien kokemusten toisella puolella on ne hyvät kokemukset jossa sinä tai minä, voimme iloita ja tuntea tyytyväisyyttä arjesta, työnimusta ja ilosta. Koska siltä sen työn pitää tuntua.

Itsellä on ollut koko pitkän uran ajan, mahdollisuus saada tätä kokea. Uusia mahdollisuuksia, luottamusta, työnkuvien muutosta, kannustusta ja edelleen työniloa. Joskus aina mietin, että miten se voikin olla kohdallani näin? Mistä se kaikki kumpuaa? Osansa saa varmasti oma asenne työtä kohtaan, olen aina iloinen uusista mahdollisuuksista, olen ollut rohkea tarttumaan erilaisiin asioihin, haluan kehittää ja kehittyä. Olen opetellut reflektoimaan omaa toimintaa ja valmis ilman muuta oppimaan, uusiutumaan. Ja en useinkaan tehtävästä toiseen siirtyessä ole ollut varma, osaanko? selviänkö? ja mitä tästä tulee? Mutta aina on avaimet löytynyt, aina on kollegoita, joilta kysyä ja aina on ollut psykologisesti turvallinen työnmaailma, jossa on voinut tuoda esille osaamattomuutensa.

Itse en usko siihen, että se on sattumaa vaan siihen, että olen tietoisesti valinnut työasenteen, ja sen, että koen työn positiivisuuden kautta. Tottakai välillä on väsymystä ja alakuloakin, mutta aina haastavistakin paikoista on nousuut uusi ilo.

On myös tärkeää olla hyvä lähityöryhmä, jossa voi avoimesti pohtia ja reflektoida, kysyä ja oppia asioita. Jossa vallitsee luottamus toisia kohtaan ja arvostava kulttuuri. Olen joskus myös kokenut sellaista, jossa yhteiset pelisäännöt eivät olekaan olleet kaikkien osalta yhteisiä tai jossa asioita viedään eriväyliä käyttäen eteenpäin ja syntyy salailun kulttuuria. Tarvitaankin rohkeaa puhetta ja vastavuoroisuutta, jossa jokainen voisi kokea kuuluvansa yhteisöön, riippumatta asemasta tai työstä. Se vaatii vahvaa sitoutumista ja halua onnistua yhdessä.

Aika paljon voit itse vaikuttaa siihen, miten koet ja kohtaat ja toisaalta aika isosta asiasta olet vastuussa, jos kohtaaminen onkin epäkollegiaalista tai muuta. Moniakaan asioita emme itse voi valita, mutta oman asenteen voimme. On hämmentävää, miten aikuinen työminä joskus voikin olla huonokäytöksinen? Kuin yhtälailla postiivinen, uutta rakentava ja innostava, sitä kautta innostaen muutkin. Huomaan herkästi lähteväni ajattelemaan, mitä siinä on takana, onko haasteita tai muuta ja taas toisaalta, jokaisella meillä on aikuinen työminä, jonka toiminnasta itse vastaamme, eikö niin?

Kun seuraavan kerran menet työpaikalle tai kokoukseen, mieti hetki, mitä tulee paikalle, kun sinä tulet paikalle? Se on hyvä pohdinta ja tarvittaessa, voithan aina kysyä kollegalta?

Illan jatkoa yt. Ulla