Johdettava ja JohdettavatPerjantai 16.10.2026 klo 18.21 - Ulla Palomäki Uratarinani uuteen arkeen Diakin opinnoissa aika alkuvaiheen asiantuntijatehtävänä, oli kirjoittaa oma uratarina ja analysoida, mitä ja miten? miksi juuri tässä ja mitkä ovat olleet oman uran kohokohdat. Tehtävä oli mieluisa, koska aina olen uskonut siihen, että historia tulee tunnistaa ja tuntea, jotta voi mennä uutta kohti. Historiaan ei kuitenkaan ole hyvä jäädä olemaan. Agendana oli viisi näkökulmaa 1. Haaveet 2. Eteneminen 3. Mahdollisuudet 4. Oppimisen ilo 5. Tässä ja nyt Tarina kertoo, että jo hyvin pienenä olen sanonut, että minusta tulee isona sairaanhoitaja. Joskus teininä muistan tästä myös ajatelmia ja kokemusteni kautta, välittäminen ja huolenpito ihmisestä ohjasi palavasti ajatuksiani. Ensimmäinen kesätyöni oli hoitoapulainen ja muistan vieläkin, kuinka ensimmäinen oma palkka tuntui mahtavalta, se oli hieno tunne. Olen jo aiemminkin tuonut esille, että kuulun heihin, jotka opiskelevat aina, koko työurani, vaihe vaiheelta ja asia kerrallaan. Vuosissa jos laskisi, niin aika paljon niitä on...Opiskelu on ollut minulle ikäänkuin polttoaine, voimia antava eteenpäin viejä. Uusi tieto, sen soveltaminen työkontekstiin ja onnistumisen kokemukset ovat tehneet minusta muutoksia eteenpäin vievän ja kehittäjän. Tämän päivän sanoilla muutosjohtajan, mutta tiedän, että välittäminen, kohtaaminen ja inhimillisyys on siinä aina läsnä. Mahdollisuudet ja oppimisen ilo ...ovat olleet aina siinä edessä, mahdollisina, kunhan vaan on tarttunut kiinni. Ei aina ehkä juuri niin suoraan, mutta kuitenkin toteutuneet toista kautta. Niihin on vain pitänyt tarttua ja pitää niistä kiinni. Vaikka hyvin pitkälti koko työurani alkuaikoja lukuunottamatta, olen ollut saman työnanatajan palveluksessa, olen saanut olla mukana lukemattomissa tehtävissä ja kehittämisjutuissa. minua on kuultu ja olen kokenut tulleeni kuulluksi. Vastaan on aina tullut mahdollisuuksia, sopivia kontakteja ja vastavuoroisuutta. Itseasiassa ne ovat olleet ne merkityksellisemmät asiat, vastavuoroisuus, niin antamisessa kuin saamisessa, yhdessä tekemisessä ja samaan suuntaan katsomisessa. Tällä kertaa tässä uratarina pohdinnassakin löysin jotain uutta, jota en ehkä ole niin aina tunnistanutkaan ja pysähtynyt miettimnään. Nimittäin, olen aina ollut hyvän johtamisen kohteena, olen ikäänkuin asettunut johdettavaksi, tullut vastaan ja ollut aidosti vastavuoroinen. Minut on: Nähty, kuultu ja kannustettu. Haastettu, ohjattu ja oivallutettu. Olen kohdannut yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja läsnäoloa. Ja itse asiassa ne ovatkin hyvän johtamisen tärkeimmät elementit, joita omalla esimiesuralla olen halunnut myös edistää. Huomaankin nyt ajattelevani, kuinka onnekas olenkaan ollut vai onko kysymys ennemminkin siitä, että olen ollut oiva johdettava, omien arvojeni kautta? Kuinka tärkeää onkin refelektoida minä kuvaa uran eri vaiheissa arvomaailman kautta ja sitä kautta tunnista, minkä osa oletkaan ja mitä tuot mukanasi työarkeen. Rohkenen jopa antaa neuvon, juuri sinulle, tee sitä mikä on sinulle tärkeää, se on aina mahdollista. Ei ehkä suorinta tietä, mutta sitten toista tietä. Omalla kohdalla se on juuri mennyt näin. Tottakai sinne on mahtunut haasteita ja pettymyksiäkin, jotka siinä hetkessä ovat voineet tuntua isoilta. Kuitenkin ajan saatossa kun katsoo taakse päin, nekin kokemukset ohjaavat ja muovaavat kohti uutta. Kivaa viikonloppua juuri sinulle ja minulle. Ilo löytyy ensin omasta toiminnasta, sen jälkeen muista. yt. Ulla Jälki pohdintaan tulin vielä täydentämään. Kun nykyisin niin paljon kuulee huonosta johtamisesta,voiko osana olla keskinäisen vastavuoroisuuden puute? Voisiko siihen pysähtyminen tuottaa parempaa kohtaamista? |
