jatko sivu vallalle

Share |

Maanantai 18.5.2026 klo 19.14 - Ulla Palomäki


Edelleen valta ja vastuu...

Mediassa puhutaan tällä hetkellä monista sote alaan liittyvistä erityisyyksistä ja siitä, että julkisen puolen sote kentän työpaikat ovat aika tiukassa. Samaan aikaan HVA:t ja yksityisetkin toimijat joutuvat kiristyneessä taloudessa pohtimaan jokaista rekrytointia uudelleen ja tarkkaan harkiten. Toki aina on ollut niin, mutta tässä ajassa molemminpuolin kynnys rekrytointiin on suuri. Voitaisiinko selvitä ilman? riittääkö talouden kantokyky? millä tavalla tuodaan näkyväksi aito tarve? perustelu rekrytoinnille? Millä me mittaamme sitä tarvetta? Pelkkä talousarvio ei riitä, vaikka siinä pitääkin pysyä.

Omalla urallani jo toistakymmentä vuotta (vuodesta 2012), olen käyttänyt RAFAELA hoitoisuusluokitus järjestelmää, jossa potilaan hoidon tarve ei perustu mutuun tai luuloon, vaan faktaan, tiedolla johtamiseen. Potilaat luokitellaan vähintään kerran vuorokaudessa 6 eri osa-alueen mukaan, hänen tarpeidensa perusteella, nojaten hoitosuunnitelmaan ja kirjauksiin. Resurssit lasketaan hoitotyöntyövuorojen pituuksina (tunteina) ja muutetaan desimaalilukuun, joka resurssilukuna viedään järjestelmään. Nämä yhteen keskustelemalla, kertovat potilaan hoitoisuuden astetta hoitoisuusluokkana ja niiden perusteella voidaan arvioida, riittääkö resurssi? Onko liian vähän? tai liikaa? Uskokaa tai älkää, mutta liikakin voi olla, vaikka työpäivä kuluukin moneen muuhun esim. toimimattomiin järjestelmiin, jotka eivät ole potilastyötä ja tarvittavaa hoitoresurssia. Onko se silloin oikeaan kohdennettua resurssikäyttöä ammattihenkilöiltä hoitajina?

Ohjelman omistaa FCG ja siellä Sanna Kautto sovellusasiantuntija, kertoo milellellään lisää, jo kiinnostuit. Olen todella iloinen, että meillä työnantaja satsaa tiedolla johtamiseen tässäkin asiassa ja olemme onnistuneet sitä käyttämään erittäin hyvin.

Itsellä kokemusta, että lisäresurssia on saatu pysyvästi, kun hoitoisuuden perusteella olen datana osannut näyttää sekä perustella. Tässä ajassa jos milloin, tätä todellakin tarvitaan, rahat on muutenkin tiukassa.

Edellä kuvatussa esihenkilön toimeenpanovalta ja seuranta on keskeistä, varsinkin lähiesihenkilön, joka vastaa yksikkönsä potilasturvallisuudesta ja toisaalta lähijohtaja perustelee ja järjestää yksikkönsä resurssit sekä rahat, myös ne ylitykset. Tätä valtaa ei voi delegoida, mutta siihen syventyessä tehdään veto- ja pitovoimaisia työpaikkoja, näinäkin aikoina.

Johda tiedolla, huomenna päivä ylihoitaja päivässä, lisää oppimassa ja viisaampia kuuntelemassa, ihanaa toukokuuta sinulle.

yt. Ulla


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini