Lauantai mietteitä

Share |

Lauantai 3.5.2025 klo 10.39 - Ulla Palomäki


Hei

Sainkin eilen olla mukana opiskelijoiden tekemässä tehtävässä, liittyen ikäihmisten palveluihin ja niiden kehittämiseen. Kyseessä oli geronomi opiskelijat ja osallistuin haastatteluun em. aiheesta. Toin esille RRP2 hankkeen, jossa olen ollut hiukan mukanakin. Nimeltään ATET eli arjentoimintakykyä edistävä toimintamalli. Nykyhetkessä tuleekin keskittyä sen ylläpitämiseen ja siihen, että arjen asioista ihminen selviää mahdollisimman paljon itse. Olemme ottaneet hankkeen tuotokset osaksi arkea myös työssä ja johtamisen keinoin, on tärkeää saada se jalkautumaan toimintatavaksi kaikkeen, mitä teemme potilaan ja asiakkaan kanssa. Ajatteletko, että sehän on itsestään selvä? Meillä on aika paljon eri näkemyksiä siitä, mitä hoidossa tai sairaalassa tapahtuu ja mihin asiakkaan / potilaan tulee osallistua? Myös me ammattilaiset, saatamme ratkaista asioita sillä, että teemme puolesta.

Toimintamalli ja keinot on otettu osaksi perehdytystä, on olemassa verkko koulutus ja jopa huoneen taulut läheisille ja potilaille. Tavoitteena potilaalle; pyri mahdollisimman paljon tekemään itse, ruokaile päiväsalissa, huolehdi itse arkitoiminnoista myös hoidossa ollessa ja taas omaiset ja tuttavat, ethän estä läheisesi selviytymistä tekemällä puolesta? 

Kiitos Johanna kutsusta kollegoinesi olla mukana juttelemassa erittäin tärekeästä aiheesta, tässäkin, nykyisyyden hyte on tulevaisuuden tae, resurssien riittävyydelle.

Ja alla pieni mainospala, johtaminen on rohkeutta ja yhteistä tekemistä. Ja ei, johtaminen ei ole se, mistä ensin säästetään, kuten usein saa kuulla. Hyvä johtaminen mahdollistaa työn sujumisen ja tavoitteeseen pääsyn. Johtamisen tärkein tehtävä on anataa ammattilaisten loistaa, luomalla heille mahdollisuuksia tehdä työnsä mahdollisimman hyvin.

yt. Ulla 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini