Jokaiselle jotakin, minä toivon

Lauantai 13.3.2021 klo 8.04

Huomenta

Voi miten olinkaan levon tarpeessa kun eilen loppui työviikko, tämä aika on siitä kummallinen, että osalla ei ole lainkaan töitä ja osalla on sitten reilummin. Itse kuulun jälkimmäiseen, toki koronakin siihen jotain lisää on tuonut, mutta terveydenhuoltoala on aina, ollut paljon työllistävä. Ja se sopii, itse tykkään,ettei kelloa tarvitse paljon päivän mittaan vilkuilla. 

Tässä aamulla lueskelin eri medioita ja oivalsin, että lähestyvät kuntavaalit saa jokaisen peräänkuuluttamaan monenlaisia asioita, jopa lupaamaan, vaikka kaikki tiedämme niiden perustuvan demokratiaan ja yhteisiin päätöksiin, yksin ei voi luvata mitään. Tarvitaan puoluerajat ylittävää yhteistyötä. Sain myös eilen lukea ystäväni Annika Lappalaisen #kehukaveria postauksen, jossa hän kehui minua siitä, että olen ” yhteistyökykyinen, otan asiat asioina ja pystyn huomioimaan erilaisia katsantokantoja, sekä olen ihmisen asialla”. Voisiko sitä enempää toivoa, kiitos ja toivon todella, että moni muukin näkee minut sellaisena. Sitä haluan edustaa ja olen edustanut tähänkin asti, Annika, olet havainnut minua oikein. Iso sydämellinen kiitos sinulle 💚. Itseasiassa vaalilauseeni ovat syntyneet, niin huippua tehdä yhteistyötä.

Jokainen myös haluaa tuoda esille niitä asioita,joita omassa elinpiirissä ja arjessa on tällä hetkellä tärkeitä, itse kiireisenä työssäkäyvänä ihmisenä myös toivon arjen sujuvuutta. Omasta näkökulmasta haluan olla lisäämässä, monipuolisia asioita:

- sotepalvelut, niin läsnä kuin verkkopalveluita, kuntarajat ylittävää palvelujen käyttöä. Haluan poiketa itselle sopivaan palvelupisteeseen tai hoitaa asioita verkossa. Lähipalvelut heille, jotka ne tarvitsevat. En halua itse kankeita odotuksia, jonoja vaan itselle sopivaa asiointia, soitan kun minulle sopii tai asioin verkossa. Uskon että meitä on monia.

- yhdistysten kanssa yhteistyö, sujuvaa ja sopivaa, jokaiselle jotakin ja avointa menoa, yhdessä kunnan, keusoten ja muiden kanssa. Harrastamismahdollisuudet lähellä ja sopivia, jokainen voi valita parhaansa.

- asumisenmahdollisuudet, kun en enää jaksa asua omakotitalossa ja julkisen liikenteen ulottumattomissa,johon olen halunnut muuttaa, haluan muuttaa kylille, Jokelaan tai Kellokoskelle, jopa Hyrylään, josta on helppo liikkua lähelle. 

- liikenne ja joukkoliikenne, radanvarsi on arvokas, juna Helsinkiin tiheästi, kun taas normaalisti sinne voi kulkea. Lisäksi hyvä kunnossapito maanteille, valtion ja kunnan, itse liikun työssä autolla paljon, eri kuntien välillä. Joukkoliikenteen pääväylät kuntoon ja sivuteille kunnossapito.

- koulu- ja kasvatuspalvelujen verkosto, laadukasta, terveet hyvät tilat ja oppilaiden mahdollisuudet verkostoitua, saada tukipalveluja viivytyksettä ja työntekijöistä tulee pitää erityisesti huolta. Että he jaksavat muuttuvassa ympäristössä työssään. Opetuksen laatu, on tärkeä, ei vain sitä, että aina on tehty näin ja tää tarvitaan. Kysytään lapsilta, miten he itse näkevät asian, ei pelkästään vanhempien näkökulma. Sosiaaliset verkostot, ystävät ja osallistuminen ovat nimen omaan LAPSILLE tulevaisuutta ajatellen tärkeitä. Monipuoliset verkostot, monenlaiset ystävät ja verkostot.

- kauppapalvelut, sujuvia, lähikaupat mutta myös helposti autolla saavutettavat supermarketit, silloin kun tarvitsen samalla kertaa arjenkulutustavaroita. Erikoiskaupat löytyy kyllä, sitten matkankin päästä jos niiden tarve on, toki supermarkettien yhteyteen niitä sujuvasti tulee sijoittaa. 

- kunnanpalvelut, helposti saatavilla, lähipalvelupiste riittää, saavutettavuus tulee turvata, muuten verkkoon ja sähköisesti toimiviksi.

-nuorille myös sujuvat etäpalvelut ja kokoontumistilat, joissa voi hengailla, aina ei tarvitse suorittaa, tekee hyvää myös olla.

- ikäihmisille verkostoja, yhteistyö vahvaksi eläkeläisjärjestöjen kanssa. Iloa ja positiivisuutta, asioiden katselemista mahdollisuuksien kautta. Tämän päivän ikäihmiset, ovat huikeita, heillä on paljon osaamista, sellaistakin mitä emme huomaa, annetaan sille mahdollisuus.

-hoiva-ja huolenpito kuntoon, kun sille on tarvetta, kuntouttava näkökulma, autetaan kun tarvitsee. 

Näillä ajatuksilla olen liikkeellä, näillä mietteillä olen minä. Asiat ovat nyt minulle tärkeitä, ja kun aikaa kuluu, painopisteet muuttuu. Peruspalvelut kuitenkin on oltava sujuvia, ja niiden osalta Tuusulassa olemme upeassa vauhdissa. 

Mukavaa viikonloppua Yt. Ulla ❤️

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Palvelut, ajanhenki, liikkuminen,