Ajatuksia, äänestys ylihuomenna, Sinä päätät!

Perjantai 11.6.2021 klo 22.06 - Ulla

Iltaa kaikille

Jännitys on käsinkosketeltava, monet postaa että, nyt jännittää. Mietin juuri miltä minusta tuntuu, onhan nämä olleet historiallisen poikeukselliset vaalit monestakin syystä. Ehkä vähän jännittää minuakin, mutta sen olen tehnyt minkä olen voinut.

Toivon todella, että emme koskaan joudu vastaavaan tilanteeseen ja pandemian osalta olemme selviämässä kuiville vesille, ainakin melkein.  On myös mieletöntä ollut huomata, mikä kaikki on otettu mukaan kuntavaaleihin asioina, mutta tosiasiahan on,että sunnuntaina päätämme, millaisin askelin Tuusula jatkaa menoaan. Olen lukemattomia kertoja tuonut esille, mitä kaikkea kuluneella kaudella olemme saaneet aikaan. Mutta toisten mielestä mikään ei ole muuttunut tai asiat on menneet huonompaan suuntaan.

Olen ollut valtuutetuna nyt kolme kautta, se on todella pitkä aika. Ensimmäinen kausi meni aika pitkälle opetellessa politiikan saloja ja oppiessa, miten asiat etenee kunnassa. Toisella kaudella jo osaamista oli, mutta muistan monesti ihmeteelleeni sitä, miten hitaasti mikään muuttuu. Ideoita toki oli ja esitettiin, mutta aika monet jäi, kuntaa johdettiin perinteisesti..tehtiin budjetti, joka koskaan ei pitänyt ja sitten koottiin asiat, miksi ei... Tämä toistui vuodesta toiseen, kunnes...Päätettiin lähyvä muuttumaan, muutettiin koko rakennetta, otettiin ihan uusi suunta johtamiseen ja tekemiseen, siirryttiin pormestarimalliin, joka suinkaan ei ole sujunut kuin vettä vaan, mutta erittäin mahtava alku on ollut. Meillä on 1+2 pormestaria ja sitä voidaan miettiä, miten kukin heistä on yhteistyötä tehnyt ja taas yhtälailla valtuutettujen joukko, joiden osalta voi samaa miettiä ja arvioida.

Todella monet asiat ovat muuttuneet, sisäilmaongelmat 0- toleranssi...monet kunnan kiinteistöt olivat todella huonossa kunnossa, osittain varmaan rakentamisen vuoksi, mutta suurin syy jokavuotinen juustohöylä, jolla leikattiin aina huoltokustannuksista vuosi vuoden perään, siivouksista yms. Tilat kiinni klo.16.00 ja ilmastointi pois päältä. Arvaatte varmaan lopun, mitä tapahtuu umpiossa,kun ensin paljon ihmisiä kosteutta yms. ja sitten stoppi.

Virkistysalueet, tällä kaudella on tehty todella paljon satsauksia lähiliikuntapaikkoihin, ulkoilualueisiin ja luontoa on suojeltu, tehty uusia luonnonsuojelualueita. Näiden käyttö ei kuntalaisen näkökulmasta ole rahasta kiinni, vaan ihan jokainen voi niitä käyttää, ihan mahtavaa, eikö?

Asuntotuotanto, vuosiin ei oltu nähty nosturia Tuusulassa, vaan kuinkas kävikään...kunta on nyt muuttovoittoinen lähes 200 asukasta ja asuntoja valmistunut yli 400, en jaksa muistaa milloin viimeksi näin on ollut, ei minun aikana valtuustokausina.

No talous, tottakai on jouduttu ottamaan velkaa, mutta koska kunnassa ei tilillä rahaa seissyt, ja ongelmana oli sairastuttavat tilat, jokin ratkaosu piti tehdä. Isoja hankkeita, kalliita, mutta miten muuten ajattelemme kuntaan saatavan veronmaksajia...ei kukaan hometiloihin lapsiaan halua tuoda, vuokra-asuntoja ei ollut eikä kerrostalo-osakeasumista. Tonteista oli pula ja nyt asuntoalueita on lisääntynyt paljon. Annitlanranta, Lahela, Linjatie, Peltokaari, Rykmentinpuisto jne. Oli pakko tehdä jotain ja on tehty.

Tämä kaikki rakentaminen edellytti kaavojen valmistelua, loppuun saattamista ja siinä onnistuttiin. Se missä ei onnistuttu vielä, oli Hyrylän alueen työpaikkatontit, muualla kunnan osissa niitä kyllä saatiin aikaan. Jälleen veronmaksajien saamiseksi kuntaan.

Terveys- ja sote palvelut siirtyivät Keusoten vastuulle ja toki monenlaista on ollut edessä, siitä huolimatta uskon hyvällä omistajaohjauksella voivamme vaikuttaa niiden säilymiseen lähipalveluna, ainakin heille joilla ei kulkumahdollisuuksia ole. Itse liikkuvana koen helpotuksena mennä lähimpään, kun ennen piti jopa ajaa 25 km päästäkseen röntgeniin Hyrylään, kun asuu Nuppulinnassa.

Siiten tuli Covid-19 tuttavallisemmin Korona, ja Tuusulakin meni polvilleen, siirryttiin etäopetukseen nopealla aikataululla, onnistuttiin melko hyvin kiitos meidän upeiden sivistys- ja kasvatuksen henkilökunnan. Kunta päättäjät hyppäsi teamsin maailmaan, enisimmäisenä tällä alueella, päätöksenteko ei pysähtynyt, tässäkään. Teimme ryhmänä aloitteen joulukuussa 2020 koronan jälkeisen elämän selviämiseen ja se työ on nyt jo käynnissä, jälleen alueella ensimmäisten joukossa. Toki meillekin Tuusulaan tuli työttömyyttä, ikäviä tilanteita perheisiin ja monella tapaa asiat meni uusiksi, ei meilläkään osa helpolla päässyt.  Ja kyllä, tarvitaan vielä vuosia tukea ja toimenpiteitä, niin nuorien, kuin iäkkäiden sekä työssä käyvien tueksi, selvityä uuteen normaaliin,mutta niin se on myös muissa kunnissa.

Toki pormestarimalli on ollut vasta 4 vuotta ja nyt vasta tunnistetaan, ne kohdat, joita tulee kehittää. Osa meilläkin olisi valmis laittamaan hanskat tiskiin tähän malliin, kaikki ne tuhlatut resurssit ja rahat valuisi johonkin, toki minulle ei vielä ole selvinnyt mikä tässä mallissa on niin huonoa. Tuloksia kun katsoo, niin ei meillä huonosti ole mennyt kokonaisuutena. Ja tästäkin aiheesta äänestettiin viime valtuustossa, 39 jatketaan pormestarimallia, 10 palataan kunnanjohtaja malliin ja 2 ilman mitään mielipidettä. Aika selkeä kannanotto. 

Itse ajattelen, että nyt rohkeasti eteenpäin, kehitetään ja korjataan haastepaikat ja luodaan oikeasti uutta Tuusulaa, sen meidän lapsemme ja  muut kuntalaiset ovat ansainneet. Mutta sinä päätät, vaaliuurnalla, itse annoin ääneen pormestarimallille ja koronan niin upeasti hoitaneelle demarijohtoiselle hallitukselle. Mietin usein sitäkin, kritiikkiä lukiessa, olisiko joku muu selvinnyt paremmin? en taida uskoa, että olisi. Suomi on selvinnyt moneen maahan verrattuna aika hyvin, nyt vaan vähitellen maa auki ja palataan terveysturvalliseen arkeen.

Äänestä siis viisaasti, nämä ovat kuntavaalit, ei pormestarivaalit Tuusulassa ja uusi valtuusto valitsee sitten joukostaan pormestarit, tämä on tärkein syy, miksi meillä ei ehdokkaita ole esitetty.

Iloa viikonloppuun yt.  Ulla nro 65 ja Tuusula sdp.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntavaalit, sdp, tuusula, uuttatuusulaa, pormestarimalli

Pidetään huolta... Tuusulasta

Sunnuntai 7.2.2021 klo 21.17

Pidetään huolta Tuusulasta, Tuusula pitää huolen meistä.

Hei, olen Ulla Palomäki, valtuutettuna kolmatta kautta.  Olen alkuperäinen Jokelalainen ja nyt asun Nuppulinnassa.  Minulla on kolme aikuista lasta, puoliso, koiria 2 ja kissa.  Liikkuminen luonnossa on voimavarani, siksi haluankin olla tekemässä yhteistä Tuusulaa, jossa liikkuminen ja luonto on arvo, kaikille. Toimin lähiesimies työssä ja terveydenhuollon kysymykset ovat minulle tärkeitä. Haluankin olla mukana varmistamassa, että Hyrylän, Jokelan ja Kellokosken terveysasemat säilyvät jatkossakin, palveluita voidaan sekä pitää kehittää, mutta niiden saavutettavuus on tärkeää. Lähipalvelut minulle tarkoittaa sitä, että ikäihmisten ja lapsiperheiden monipuoliset palvelut ovat helposti saatavilla siinä lähellä ja taas työikäiset voivat halutessaan valita lähipalvelunsa työssäkäyntialueen varrelta.

Haluan edelleen olla mukana vaikuttamassa meidän kaikkien Tuusulaan, jossa ihan jokaisella on mahdollisuus asua ja elää. Kuluneella kaudella olen ollut kuntakehityslautakunnassa ja toiminut Sd. valtuustoryhmän puheenjohtajana. Kunnan tontti- ja asuntotuotanto on pitkästä aikaa mahdollistamassa kunnan kasvua. Tuusulaan valmistui ennätysmäärä asuntoja, mutta edelleen haluamme tuoda elinkaariajattelun vahvemmin Tuusulaan, sellaisena, jossa kenenkään ei tarvitse muuttaa pois Tuusulasta siksi, että elämäntilanne muuttuu.  Kuntakeskuksiin tarvitaan lisää ikäihmisten palveluasumista, joissa palvelut ovat lähellä tai jopa samassa talossa.

Minulle on myös tärkeää, kuntalaisten oikeudenmukainen ja tasavertainen kohtelu sekä mahdollisuus osallistua sekä vaikuttaa oman arjen suunnitteluun. Joskus se tarkoittaa rohkeitakin päätöksiä, mutta kuntalaisten yhtäläinen oikeus hyviin ja laadukkaisiin palveluihin tulee turvata kaikilla toimialoilla.  Lähialueen kylät ja yhteisöt tulee huomioida erityispiirteineen ja sisäistä liikennettä pitäisi kehittää, jotta asuminen taajamien ulkopuolellakin voisi olla mahdollista.

Osallistava budjetti on ollut menestystarina Tuusulassa, mm. lähiliikuntapaikat, ikäihmisten kuntoilulaitteet ja yhteiset taukopaikat ovat tuoneet Tuusulalaiset yhteen. Niistä kannattaa olla ylpeä, jälleen kuluvan vuoden äänestys on päättynyt ja yhteistä hyvää on luvassa arkea ilahduttamaan. Kunnan tuleekin pitää huolta asukkaistaan tasavertaisesti, apua saa kun sitä tarvitaan ja auttaa voi, kun siihen kenelläkin on mahdollisuus. Yhdessä olemme enemmän.

Kuntakeskuksista Hyrylässä tarvitaan lisää erilaisia asumismuotoja, yritystontteja ja laaja-alaista päivähoito- ja kouluverkkoa, sen rakentamisessa ollaan hyvässä vauhdissa. Sisäilmaongelmissa meillä on nollatoleranssi, kunnan kiinteistöissä ei voida sallia minkäänlaisia sisäilman ongelmia. Ainoastaan terve ympäristö mahdollistaa terveen kasvun ja huolenpito kunnan kiinteistöistä on tärkeää. Kellokoskella taas tarvitaan myös asumisvaihtoehtoja ja kaupalliset palvelut tulee turvata riittävällä asukaspohjalla. Vanha Ruukki alueineen on kulttuurihistoriallinen kohde, sitä tulee vaalia ja kehittää, yhdessä jo siellä toimivien yrittäjien kanssa.  HUS:n kanssa olisi hyvä päästä etenemään tyhjien sairaalakiinteistöjen osalta, tässä voisi kuntalaisetkin sitten suunitteluvaiheessa ottaa mukaan ideoimaan aluetta. Jokela taas on kunnan ainoa radanvarsi taajama, kolmas raide on kohta täällä ja Jokelasta Helsinkiin pääsee pian kolme kertaa tunnissa. Jokelan väestömäärä onkin kasvamassa ja se mahdollistaa palvelujen pysyminen kylällä. Sinne tarvitaan kohtuuhintaista vuokra-asumista, kerrostaloja ja omakotialueita. Myös siellä kouluverkko ja sen tuomat uudet haasteet ovat lähitulevaisuuden painopisteitä, jälleen terve ympäristö kunniaan, vain siten teemme kunnasta houkuttelevan alueen asua ja elää.

Meillä jokaisella onkin tehtävä ympäri Tuusulan, osta omasta kylästä, tue paikallista ja mahdollista kunnan huikea tarina, jatkossakin. Siten turvaamme ihmisten ja palveluiden pysymisen.

Ulla Palomäki

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tuusula, asuminen, elinkaari, palvelut,