Uusi vuosi

Share |

Sunnuntai 2.1.2022 klo 23.07 - Ulla


Hei, Hyvää uutta Vuotta 2022 kaikille

Vuosi vaihtui meillä terveysturvallisesti kotioloissa, kahden koiran kanssa. Ne eivät suorastaan pelkää raketteja, mutta hiukan epämukavuutta näyttävät kokevan. No, näin lyhyenä pyrähdyksenä uusi vuosi siis normi viikonlopun mittaisena.

Ensiiviikolla alkaa alueellamme rokotuskamppanja, jonka avulla toivotaan mahdollisimman monen Keski-Uudenmaan asukaan saavan rokotuksensa, sen 2. tai 3:sen, tai vaikka 1:sen. Toivottavasti monet tulevat paikalle, Keski-Uusimaa pyysi liikenneohjaukseen apua puolustusvoimilta ja hyvä niin, on sitten turvallista liikkua.Lisäksi Keusoten oma henkilökunta osallistuu mahdollisuuksien mukaan kamppanjaan rokottamassa ja avustamassa, ulkopuolistakin rekrytointia on tehty paljon. Valitettavasti se näkyy supistettuna toimintana laajasti, mutta kyseessä on siis kolmen viikon ajanjakso. 2-23.1.22.

Covid tilanne on kyllä hankala, mutta itse toivon todella, että päästään vähitellen etenemään. Monien pienyrittäjien ja tapahtumajärjestäjien sekä esiintyjien osalta on surullista, kun taas lähes kaikki perutaan. Monella tavalla muutenkin tilanne rasittaa kaikkia, hoitovelkaa on kertynyt, yksinäisyys lisääntynyt ja ihmiset pysyttelevät omissa oloissaan enemmän. Meillä on iso työ, tässä edessä.

Siksi lähestyvät vaalit ovatkin tärkeät, nyt linjataan päättäjät päättämään tulevaisuuden palveluja. Mielenterveyspalvelut, matalan kynnyksen kohtaamiset ja monet muutkin on alasajettu, niiden tarve on vaan covidin aikana kasvanut. Meidän tulee turvata lasten ja nuorten saamat palvelut, työikäisten ja muidenkin palvelut, jotta yhteiskunta pysyy liikkeessä. Lisäksi tarvitaan ikäihmisten ohjaus ja neuvonta palveluita, sekä kuntiin hyvinvoinnin edistämiseen satsaamista. Mitä enemmän voimme kunnissa tähän satsata, sen parempi.

Nyt on myös se kulta-aika, kun pohditaan mitä kukin ehdokas lupaa tai millä ajatuksilla on liikkeellä? Itse lupaan puhua, ottaa kantaa ja rakentaa yhteisymmärrystä palvelujen alueellisesta tarpeesta. Lupaan puhua ja ottaa kantaa lähipalvelujen säilymisen puolesta sekä puolustaa vahvasti soteasemien säilymistä alueella. Lisäksi tarvitaan vahvaa yhteistyötä kuntien kanssa, hyvinvoinnin edistämiseksi, tekoja ei vain puhetta. Nyt omalla lautakunnan puheenjohtaja kaudella haluankin olla siinä mukana Tuusulan osalta sekä tehdä yhteistyötä muiden kuntien kanssa. 

Ja tietysti, osaava ja motivoitunut henkilöstö on kaiken takana, meidän tulee luoda Keski-Uudenmaan hyvinvointialueesta entistä houkuttelevampi ja kiinostavampi työnantaja, koska hoitohenkilöstön saatavuus Suomessa on todella rajallista. Työnantajan hyvät edut ja johdonmukainen toiminta on edellytys sille, mutta myös päättäjien tulee tukea ja kannustaa koko aluetta hyvään tulokseen. Se voidaan saavuttaa vallan hyvin, kun kääritään hihat ja aletaan välittämään.

Tuleva vuosi on  muuten Tuusulan ja Nurmijärven kansalliskirjailijan mukaan nimetty Minä Elän- teemavuosi. Aleksis Kiven syntymästä tulee kuluneeksi 10.10.2022 150 vuotta ja sitä edeltää monia teematapahtumia. Varsinainen pääjuhla on sitten lokakuussa. Mikä onkaan oivallisempi tähän hetkeen, kun kiinittää ihmisen mielen hyvinvointiin erityisesti huomiota. 

Hyvinvointi onkin välittämistä ja välittäminenhän kuuluu meille kaikille.

Olen siis käytettävissä, numerolla 54.

yt. Ulla 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini