Ehdolla, Sinuakin varten.

Share |

Sunnuntai 19.12.2021 klo 21.56


Hyvinvoinnilla on todellakin väliä. Yhdenvertaisuus silloinkin, kun asuinpaikka tai muu syy, estää palvelujen saamisen. Hyvinvointialueella pitää olla mahdollisuus liikkuviin palveluihin, sotebussi liikkeelle, jotta haja- asutusalueiltakin pääsee palvelun piirin. Olemme rakentamassa yhteistä palveluverkkoa, jossa välittämisellä on väliä. Tarvitaan ylikunnallista ääntä, haluankin olla myös ylikunnallinen ääni. Sotepalvelu tulee olla lähellä kotia, saavutettavissa, kuntarajasta huolimatta.

Puhutaan sotee, mä osaan sitä ja puhun siitä miellelläni. Aluevaltuustoon tarvitaan osaamista ja rohkeutta, nostaa myös se pienemmän ihmisen ääni esille. Palvelut eivät ole, eivätkä saa olla vain seiniä, kun tulee huoli ja hätä, tarvitaan paikka, josta saa apua ja neuvotaa. ikäihmisten hoivasta tulee huolehtia,samoin arjen sujuvuudesta. Yhteistyö kuntien hyvinvointitekojen kanssa on tärkeää ja pitää osata rakentaa yhteistyötä. Työikäistenkin terveydenhuolto pitää järjestää sujuvasti, osana päivää, joten laajennetut aukiolot olisivat tervetulleita.

Palveluja tulee olla laajasti koko Keusoten alueella, lapsiperheiden palveluissa olemme saamassa toisenkin perhekeskuksen, ja se tulee Tuusulaan, siitä huolimatta neuvola ja lähipiste tulee olla siinä omalla kylällä, tavalla tai toisella, toinen perhekeskus on Hyvinkäällä. 

Vajaan viikon päästä tulee numerot ja sitten aletaan odottamaan ennakkoäänestyksen alkua, se on 12 - 18.1.22 ja varsinainen äänestyspäivä sitten 23.1.22. Sen jälkeen tiedämme, kenelle annamme ja annatte mandaatin, puhua äänellämme. 

yt. Ulla, sairaanhoitaja, esimies ja työnohjaaja

Avainsanat: aluevaalit, ehdolla, tulevaisuus, osallisuus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini