Tulevaisuus on täällä

Share |

Lauantai 22.5.2021 klo 23.19 - Ulla


Iltaa

Ennakkoäänestys alkaa ensiviikolla, 26.5-8.6 kaikilla on mahdollisuus jo antaa äänensä. Tuusulassakin perinteisten paikkojen lisäksi, ainakin Hyrylässä on mahdollisuus äänestää ulkona, drive in paikalla. Korona turvallisuuteen kiinnitetään erityistä huomiota. Varsinainen äänestys päivä onkin sitten 13.6, eli vajaa kuukausi aikaa. Voikin sanoa, että Tulevaisuus on täällä. Omat muutamat tienvarsimainokset veimme tänään koko perheen voimin, ympäri kuntaa, Jokelaan, Kellokoskelle ja Hyrylään. Kun tällä valtuustokaudella olen toiminut sdp valtuustoryhmän puheenjohtajana onkin mm. ryhmäpuheenvuorot ( ne pitää yleensä ryhmän pj)olleet mainio tapa peilata nykytilaa ja tavoitteita koko Tuusulassa. Pohdiskella mitä ja miten, me haluaisimme Tuusulaa viedä eteenpäin?  Ryhmäpuheenvuorot rakennetaan meillä yhdessä, ennakolta keskustellen oman porukan kanssa. Mitä halutaan nostaa esille? Mitä painottaa? Niitä pidetään keskeisten valtuustojen yhteydessä, esim. kun talousarviota tai tilinpäätöstä käsitellään, myös seminaareissa päätös sanojen aikaan. On ollut mahtavaa olla siinä roolissa mukana ja tietysti erityinen luottamuksen osoitus ryhmältä. Kiitos siitä.

Minulle Tuusulassa on tärkeää monet asiat, vaikka Hyrylä on pääkeskuksemme, on meillä kaksi pohjoista keskustaa myös, niitä ei tule jättää toistensa varjoon. Jokelassa sekä Kellokoskella lähipalvelut tulee säilyttää myös jatkossa. Terveysasemat, laboratorio, kauppa palvelut, asiamiespostit, päivähoito, koulut ja liikkumisen mahdollisuudet ovat ensiarvoisen tärkeitä. Ne mahdollistavat keskusten elinvoimaisuuden ja houkuttelevuuden myös jatkossa. Myös asumisen erilaisuutta tulee tukea. Vaikka palveluita varmasti kehitetään, vaikka ajat ja asiat muuttuvat, tulee kunnan edunvalvonnan pitää huolta mm. terveyspalvelujen säilymisestä kylissä, Jokelassa ja Kellokoskella. Sitä varten meillä on päättäjät myös Keusoten päätöksenteossa. Palveluja tulee kehittää ikäihmisten ja lapsiperheiden tarpeisiin, saavutetavuuteen erityisesti. Useinhan me työikäiset voimme käyttää sujuvasti niitä myös työssäkäyntialueillamme, mutta kaikilla ei ole mahdollisuutta käyttää autoa tai julkisia välineitä. Pitää päästä lähelle.

Haluaisin myös, että liikkumisen ja virkistymisen mahdollisuudet kunnassa ovat kehittämisen painopisteenä, niinkuin ovat olleet tälläkin kaudella. Nyt varsinkin viimeisen puolentoista vuoden aikana ne ovat osoittautuneet merkittäviksi, kun koronan vuoksi moni asia on muuten estynyt. Aika on ollut raskas kaikille, onneksi rokotuskattavuus Keusoten alueella  kasvaa edelleen, hyvä niin, yhä usemapi kertoo jo saaneensa ainakin 1. rokotteen. Paluu uuteen normaaliin olisi enemmän kuin tarpeellista ja toivottavaa, niin taloudellisesti kuin henkisestikin ajatellen.

Miten tämä kaikki sitten mahdollistetaan? Tekemällä yhteistyötä yli puoluerajojen, maalaamalla samaa tahtotilaa, palvelujen lisäksi meidän tulee tavoitella kasvatuksen - ja sivistyksen kärkikuntana pysymistä, jossa ihan jokainen saa hyvät kasvulähtökohdat. Opetuksen ja varhaiskasvatuksen laatuun tulee kiinittää huomiota. Lasten ja nuorten hyvinvointi on tärkeää, meidän pitääkin asettaa heidät etusijalle. Hehän ovat tulevaisuus.

Eilen sain mahdollisuuden myös käydä risteilemässä pienellä porukalla korona turvallisesti Tuusulanjärvellä, samalla saimme kuulla Tuusulanjärven taiteilijayhteisön historiaa. Kansalliskirjailijamme elämän vaiheista, säveltämisen mestarista  ja maalaustaiteen guruista, huikeata. Oli myös sykähdyttävää katsella rantoja järveltä käsin, Sarvikallio, Halosenniemi, Onnela ja Lotta museonkin siluettia. Nämä luonto- ja kulttuuriarvot meidän tulee säilyttää jälkipolvillekin. Ne ovat meille Tuusulalaisille juuret ja tulevaisuus. Niistäkin Tuusula tunnetaan. Me tarvitsemme palvelujen ja liikkumisen lisäksi myös kulttuuria, henkistä ravintoa. Jos saat tilausuuden mennä, suosittelen, itselle se oli mahtava kokemus. Miten erilainen Tuusula näkyikin järveltä käsin.

On hienoa asua Tuusulassa, meillä on käsissämme jotain ainutlaatuista. Elämisen moninaisuus on läsnä, joka päivä. On myös ainutlaatuista jälleen olla tavoittelemassa jatkokautta Tuusulan päätöksentekoon, uskon että voin tuoda siihen edelleen rohkeutta, osaamista, tunnetta ja aitoutta, halua sekä kykyä yhteistyöhön ja taitoa nähdä tulevaisuus. Menestystä meille kaikille, tehdään tästä loppumatkastakin rehti ja reilu.

yt. Ulla nro 65


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini