Hämmentynyt...tai ei sittenkään

Share |

Perjantai 7.5.2021 klo 6.37 - Ulla


Huomenta

Ollaan jo hyvässä vauhdissa, toukokuuta,vaalit ovat ihan tuota pikaa, aikaa taitaa olla 6 viikkoa. Tulevana sunnuntaina on äitienpäivä, jo nyt paljon Onnea meille äideille, mutta myös kaikille ihanille turva aikuisille, jotka olette lasten elämässä. Äiti, voi olla henkilö, joka riittävän lähellä on lapsen arkea, sen ei tarvitse olla varmasti se oikea Äiti.  Itse olen saanut elää aikanaan ja vieläkin, aika nuoresta äitipuolen kanssa, lapseni saivat maailman parhaan mummin ja vieläkin, heidän nyt ollessa aikuisia monet muistot tulvivat mieleen. Oma äitini ei koskaan kyennyt tähän tehtävään ja jäi myös lapsilleni hyvin vieraaksi ihmiseksi. Siis onnea ihan jokainen äidinmielinen aikuinen ❤️Ja Onnea sinne Rovaniemelle jo nyt ❤️.

Viime aikojen ja lähipäivien kirjoittelusta somessa,puheista kaikkialla olen hämmentynyt, on aikamoista huomata, miten kiivaasti tavoitellaan paikkaa tulevissa valtuustoissa. Olikohan se samanlaista aiemminkin? En muista, mielestäni ei, mutta voin ola väärässä. Valta ja sen haluaminen on niin mielenkiintoinen ilmiö, tuntuu jopa hiukan pahalta, pala kurkussa jne. On myös ilmiötä, että aikaisemmin sovittuja ei muisteta, ulkopuolistetaan kaikki, oma toiminta nähdään vaaleanpunaisten lasien kautta jne. Varmaan inhimillistä, mutta silti...Olen myös miettinyt, mitä sitä itse on saanut aikaan, minkä asian voin sanoa olevan juuri minun aikaansaannostani? Kuluneet neljä vuotta ovat olleet mielenkiintoiset ja aika on mennyt nopeaa....No, en mitään...jos sitä mitataan asia kerrallaan, mutta paljon, jos mitataan rohkeudella nostaa esille ja puhua arvojen näkökulmasta.

Usein vilahtelee mittarina puheet, esille tuomisen eri julkaisuissa yms. En ole pitänyt lukua, mutta ainakin muutamia kertoja olen kirjoittanut, niistä itselle tärkeistä asioista. Lähiajalta muistan Jokelan kirkon kohtalon, edelleen kun käyn uurnalehdossa Jokelassa, mieleni pahoittuu kirkon tilasta. Purku on käynnissä ja uutta tuskin koskaan saadaan. Kirkko tapainen on siinä vanhassa kaupassa kylällä ja kerhot vanhassa ravintolassa...no,voi olla että, sen koetaan olevan hyvä, mutta itse en noin koe. Tai jos onnistumista mitataan puheilla jossakin, no olen kommentoinut niin lautakunnassa kun valtuustossakin, pitänyt ryhmäpuheenvuoron eri paikoissa, osallistanut  omaa ryhmääni tuomaan näkemyksiä, vetänyt säännöllisesti ryhmäkokoukset, osallistunut lähes kaikkiinvaltuuston kokouksiin, neuvotteluihin yms. Siis tehnyt hommani jne. Niinkuin tietysti pitääkin. Arviota onnistumisestaan olen saanut hyvin vähän, varmaan enemmänkin olisi pitänyt kysyä, mutta tietysti sitä kuulee kaikenlaista. Joka tapauksessa, kaiken olen tehnyt aidosti ja niin hyvin kun osaan. Se riittää.

Se,että jokin asia kunnassa olisi ainostaan minun ansiota tällä kaudella, ei kyllä pidä paikkaansa, ei kenenkään osalta. Joka niin väittää, ei muista miten demokratia toimii. Meillä ei yksittäinen valtuutettu tms.päätä yksin mitään, hän tarvitsee aina ympärilleen muita. Ei myöskään yksittäinen puolue voi ottaa ansiota, vaikka joskus niin esitetäänkin, tai aika usein. Myös he tarvitsevat muita.

Demokratia on yhdessä tekemistä,kykyä neuvotella ja kykyä hyväksyä erilaisiakin näkökulmia. Se on vaikuttamista ja asioiden eteenpäin viemistä onnistuneesti, eli päätösten ja loppuun saatettujen asioiden määrä on se mittari. Ja siinä Tuusulassa ollaan onnistuttu viimeaikoina upeasti, nyt vaan muutamat tahot haluaa muuttaa mieltään, ei sittenkään ja profiloitua sitä kautta ikäänkuin kuntalaisen asialla olemiselle. Eli kyseessä on vallan halu, tänään viimeksi luin lehdestä hyvin surullisena, itsensä nostamista ja muiden alentamista. Analyysi muista on aina helppo, entä oma tekeminen....

Pormestarimallin käyttöön otto on lisännyt monia asioita Tuusulassa, siitä olen ylpeämpi kuin koskaan, ja siinä olemme olleet mukana aidosti ja sitoutuneesti tekemässä demokraattisia päätöksiä, entä muut? Paljon on vielä tehtävää ja kehittämistä, senkin tiedämme ja sitä edelleen tämä vanha valtuusto jumppaa, loppuun saakka. Se on hienoa, että kaikki yhdessä uskaltaa ja voi keskustella muutostarpeista. Vasta neljä vuotta, kova johtamisenjärjestelmän muutos, paljon on vaadittu ja täytyy sanoa, että pormestari Arto on tässä onnistunut melkoisen hienosti. Kuka vaan meistä voisi ajatella, olisinko itse onnistunut? Sinä, olisitko? Minä en.

Nyt siis kohti reiluja vaaleja, kehittämistä ja tekemistä, siitä on demokratia tehty. 

Aika paljon asioita on tällä kaudella edennyt, alla ihan muutama....

Julkisten rakennusten sisäilmaongelmien 0-toleranssi, sairaista rakennuksista luopuminen.

Väestön kasvu, muuttovoitto n. 200 ihmistä, enemmän kuin vuosiin.

Asuntojen valmistuminen v. 2020, yli 500 asuntoa, koko valtuusto urani aikana tähän ei aiemmin ole päästy.

Rohkeita päätöksiä luopua esim. vahvasti sairaasta kunnantalosta, uusien tilojen suunnittelusta työntekijöille, varsinainen työsuojelu ja välittämisen teko.

Osallistava budjetti käyttöön, mahtavat liikunta- ja virkistystilat ympäri kuntaa, lähiliikuntapaikat, virkistyskeitaat...

Sivistyksen- ja kasvatuksen palveluverkko, uudet rakennukset tulossa....Monio, Martta Wendelin, Kellokosken koulun valtava perusparannus, Jokelan keskustan rakentuminen osittain, kouverkon määrittely (josta puhuttu yli kymmenen vuotta, mutta päätöksiä ei ole kyetty tekemään).

Hyrylän kaupallisten palvelujen toteutuminen, kohta....jännää nähdä pitääkö päätökset, olisipa hienoa, että saataisiin aikaan.

Asuntomessut, juhlavuosi, kolmannet jo tässä kunnassa, upea alue taas.

Aika paljon asioita, joita yhdessä on kyetty päättämään, demokraattisesti. Eli ei puolesta tai vastaan, vaan kanssa kulkien. Ja hei, vaikeuskertoimia on lisännyt viimeisen ajan korona haaste, ihan pikkasen on meitä haastanut kaikella tavalla.....

Iloa viikonloppuusi.

yt. Ulla (ehdolla tekemään yhdessä)


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini