Esittely Akavan sairaanhoitajat Taja-lehteen

Share |

Keskiviikko 3.2.2021 klo 20.47


 Kuka olen? Miksi mukana? 

Ulla Palomäki, Sd, Tuusula, valtuustoryhmän pj.
Olen sairaanhoitaja, hoitotyönesimies ja toimin lähiesimiestehtävissä. Perheeseeni kuuluu 3 aikuista lasta, puoliso, 2 koiraa ja kissa. Kotieläimet tuovat arkeen vastapainoa, ulkoilu onkin minulle tärkeä palautumiskeino. Olen kolmatta kautta valtuutettuna ja asettunut ehdolle myös 2021 kuntavaaleihin Tuusulassa.

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen niin kuntapolitiikassa kuin sairaanhoitajan ammatin kehittämisessä on minulle erityisen tärkeää, olen myös sairaanhoitajaliiton valtuuston varapuheenjohtaja ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen työryhmän jäsen. Hoitotyön äänen tulee kuulua myös kuntapolitiikassa ja meillä on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa siinä. Valtuutettuna olen toiminut myös kuntakehityslautakunnan varsinaisena jäsenenä koko valtuutettuna olo ajan, onkin tärkeää olla vaikuttamassa esteettömään liikkumiseen ja kaavoitukseen. Me voimme puhua myös erityisryhmien puolesta, tuoden osaamisemme yli toimialarajojen, lisäksi HYTE toiminta edellyttää myös ammattilaisten näkemysten kuulemista. Ennaltaehkäisevä hyvinvointi on kustannustehokasta toimintaa ja lisää kuntalaisten selviytymistä arjessa. Nämä asiatovat jatkossakin minulle tärkeitä ja niihin haluaisin olla vaikuttamassa. Lisäksi toimin Keravan sopimuskodin hallituksessa toista kautta, tuettu työtoiminta ja asumismahdollisuudet tuetussa ympäristössä on parasta huolenpitoa,myös heistä,joiden voimavarat ei riitä itsekseen. Sellaisen sallivan kulttuurin lisääminen,ihmisen ehdoilla huolenpito ja ymmärrys arvokkaasta osallisuudesta omien voimavarojen mukaan on minulle tärkeä arvo.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini