Esikevät(kö)?

Share |

Perjantai 1.2.2019 klo 23:51


153011...kiitos

Helmikuu

Näinhän jälleen päästiin tukevasti vuoden 2019 puolelle, en kovin ole kerennyt täällä kirjoitella,mutta nyt jotain. Uudet työkuviot on alkaneet sillee vähitellen, hiukan kahta duunia sooloillen, ennenkuin oikeasti pääsen irtautumaan. Henkilöstövaihdokset ja resurssipula, myös esimiesten kesken on joskus arkipäivää. Uutta rekrytointia, vanhasta luopumista ja uudelleen  järjestelyä, siitä on uusi työnmaailma tehty. Jo nyt,se tuntuu mielekkäältä, aika mageelta, suorastaan hiukan kutkuttaa, miten saadaan hommat yhteen. 5 toimipistettä ja yksi tekemisen kulttuuri, höystettynä erilaisilla oman näköisillä tiimeillä, vautsi mitkä mahdollisuudet. Jo nyt,huomaan,että autossa istuminen paikasta toiseen, pitää koordinoida heti alkuun hyvin, toisaalta haaste olla läsnä riittävästi edellyttää myös tiimien kanssa yhteistä pohtimista. Mutta minulla on hyvä työpari sekä huippu esimies, upeat kollegat, mukavilta ja osaavilta tuntuvat työntekijät, mikäs tässä,kun alkuun päästään. Myös toisen työn, kouluttamisen näkökulmasta on ollut kivoja kohtaamisia alkuvuodesta, lähellä ja kaukana, lisää seuraa kevään mittaan. Aiheina kuinkas muutenkaan, Työyhteisötaidot, kiva duuni kulttuuri ja tiimityö, tai sen ilmiöt vaikka nimellä Mitä meidän pitikään tehdä? Miksi olemme olemassa ? Ja miten tehdään? Saadaanko arjen pelisäännöt tehtyä ja toteutettua? Huikeita innostuneita ihmisiä.

Melko negatiivinen  keskustelu hoitotyöstä, kolmannesta sektorista on juuri nyt vallalla ja kyllä aiheesta. Keinottelu tuottamisen kasvattamisella, verojen valumisella ulkomaille ja aivan älyttömillä palkoilla johdolle on otettu sieltä arjesta, nipistämällä kaikesta. Missä on inhimillisyys, tasa-arvo tai kohtuus ?  ei missään. Kikkailu tuloksella heikompiosaisten hoidossa, ihmisten jotka eivät itse pysty peräämään oikeuksiaan, tuntuu erityisen pahalta.

Nämä paikat missä itse olen ollut mukana työtä kehittämässä, ovat olleet kunnallisia ja yksityisiä. Niitä yhdistää hyvä johtaminen ja vastuullinen työyhteisökäyttäytyminen jokaisen osalta, tahtotila tehdä hyvää asiakkaan hyväksi ja eettinen kyky arvioida omaa työtä. Itse ajattelen että, ei se määrä työntekijöissä pelkästään mitään ratkaise, vaan henkilöstön osaaminen, koulutustaso  ja työn oikea jakaantuminen on avain asemassa. Myös palkkaus on aivan liian matala, sen eteen todellakin toivoisi jonkun jotain tekevän...mutta ei vain näytä onnistuvan, suurista puheista huolimatta. Asiakkaiden hoitoisuus, toiveet ja ne todelliset arjen tarpeet edellyttävät korkeasti koulutettua ammattiosaamista, eikä vain käsiä tai lukumäärää, niinkuin tässä nyt ensimmäisenä tuodaan esiin joka puolella. Omahan meillä jo nyt nähtävissä, mikä kaikki voidaan laskea mitoitukseen tai ennemminkin kuka kaikki? Nyt tarvittaisiin kirjauksia laadusta, osaamisesta ennemminkin Ja työn arvostuksen nostamista, voitaisiin aloittaa palkasta, sitten koulutuksesta ja johtamisesta.

Eri ammattiryhmiä tarvitaan tekemään moniammatillista yhteistyötä arkeen, eikä vain yhtä vähiten maksavaa tekemään kaikkea. Yhtä hullua on palkata korkeasti koulutettu osaaja joka sitten tekee kaikkea mahdollista, kalliiksi tulee sekin. Potilasturvallisuus, asiakashyvinvointi edellyttää tänä päivänä laaja-alaista osaamista. Ellei koulutettua henkilöstöä ole riittävästi, malli on todella tuhoava asiakkaan näkökulmasta, mutta se on myös vastuutonta toimintaa. Julkisessa mediassa puheet aliravitsemuksesta, ja jos ne johtuu siitä, että asukkaat ei saa tai kykene ruokailemaan, koska ei ole riittävästi apua,on karmeita, ihan hirveitä. Suomessa!

Siinä ei paljon auta kehumiset työttömyysasteesta tai viennin onnistumisesta,millainen yhteiskunta antaa kansalaisille moista kohtelua? Myös fyysinen turvallisuus pitää turvata,kaikille ja kaikkialla, sehän on itsestään selvää. Jos näistä hoitamatta jättämisistä edes joku on totta,mitä media kirjoittaa, oli hallitukselle tehty välikysymys aiheellinen ja hallitus on kyllä menettänyt kaiken arvonsa ihmisten edessä. Mutta,kuten jo kuulimme, nyt korjataan asioita ja taidetaan jatkaa ennallaan, asioita joita hyvinvointiyhteiskunnassa ei ikinä olisi pitänyt päästä edes tapahtumaan. Mikä ei vielä tullut näkyväksi, uskaltaako edes ajatella... 

Korkea työneettisyys, nollatoleranssi asiattomassa käytöksessä ja osaava, hyvä johtamien mahdollistavat arvokkaan ja turvallisen hoidon myös ikäihmisille. Ja nämäkään asiat ei parane pelkästään käsipareja lisäämällä, kysymys on....mitä he tekevät?mikä on sallittua jne. Ihmettelen vahvasti tällaisia ”haamuhoitaja” juttuja, voitaisiinko ne tuoda konkreettisesti esiin, sehän on asiakirja väärennöstä, sovitun sopimuksen rikkomista, äärimmäisen huonoa johtamista ja vastuutonta toimintaa, eikä vaan vihjailla asiasta Tai luvata korjata se, jälleen asia jota ei pitäisi olla olemassakaan...Siis lainvastaista toimintaa, kuka edes suostuu väärentämään asiakirjoja ja kenen pyynnöstä? Aika hullua.

Yhtään faktaa en vielä ole nähnyt, mutta sen faktan olen nähnyt, että meillä alkaa olla todellinen sairaanhoitajapula Suomessakin. Jos seurasit Sairaanhoitajaliiton ulostuloa mediassa tiistaina, työolobarometriaa ja puheenjohtajamme haastattelua, joka oli asioita toteava, ei revittelevä mielikuvahöpötys niin kuin tässä on myös kuultu, niin kannattaisi huolestua. Alaa vaihtavien määrä, surkea palkkaus ja pian eläköityvät ikäluokat yhtälönä ovat melkoinen haaste. Mistä se osaaminen jatkossa otetaan? Mm. Lääkkeenmääräämiskoulutusta halutaan lisätä, koska myös lääkäreistä on pula, mutta mistä ne osaajat otetaan, jollei sairaanhoitajat koe alaa vetovoimaiseksi? Lapsena aina unelmoin, että minusta isona tulee sairaanhoitaja ja tuli, mutta täytyy kyllä sanoa, että omakin usko on aika ajoin lujilla. Näen kuitenkin niin paljon hyviä tyyppejä, osaajia, tyytyväisiä potilaita ja omaisia, että se saa jaksamaan raskaassa työssä. Työ itsessään ei ole niin raskasta omalla kohdalla, vaan media, yhteiskunnan paineet ja jatkuvassa eettisessä kuormassa oleminen kuormittaa. Me tiedämme miten asiat pitäisi tehdä, mutta riman alta mennään. Kuten viime aikojen paljastukset osoittaa, toisaalta hyvä,erittäin hyvä, että tulevat julki.

Ei kaikki työnantajat suinkaan ole huonoja, eikä totta tosiaan kaikkialla tehdä huonoa hoitotyötä, mutta kuka puolustaisi meitä korkean työmoraalin omaavia työntekijöitä? En ole kovinkaan monen huomannut tätä tekevän.

Yhdistystoiminnassa on saatu myös omalta osalta tämä vuosi vauhtiin. Toisaalta en yhtään ihmettele, että me toistuvasti keskustelemme työhyvinvoinnista,vuorovaikutuksesta, työyhteisötaidoista, johtamisesta, kohtaamisesta jne. Itsensä johtaminen on kaikista vaativin laji, autoritäärinen toimiminen...surullista, oliko suutarin lapsella kenkiä, ei totta tosiaan aina taida olla. No, uskotaan että asiat alkavat sujumaan jollakin aikavälillä paremmin. Harmi, että tunnen tyytymättömyyttä, pettymystä ja aika moni muukin on kertonut että tuntee näin, yhdessä tekeminen, erilaisten mielipiteiden kunnioittaminen pitäisi olla keskeinen lähtökohta. Aika moni miettii myös tarkoitusta olla mukana, vaihtoehtojakin aina on, näin myös itse olen alkanut pohtimaan.  Olisi niin tärkeää, että yhdistäisimme voimamme saman liiton alle,mutta toimintakulttuuri siellä sisällä saa jakaantumaan. Tämäkin asia täytyy ottaa puheeksi, toistaiseksi sitä ei ole uskallettu. No itse jätin suosiolla toiminnan jo viime vuonna, en halua olla luomassa tuollaista toimintakulttuuria enempää. Tosin, me ihmiset olemme niin erilaisia, koemmekin asioita eri tavalla mutta, silti tietysti kun itse työyhteisöjen näkökulmasta, työnohjaajana pohdiskelee, tulee näkyväksi monenlaista, ehkä tarkoituksettomastikin.

Sairaanhoitajaliiton, Uudenmaan alueyhdistys piti myös perehdyttämispäivän tammikuussa, siellä kävin kertomassa valtuustotyöskentelystä Sairaanhoitajaliiton valtuustossa. Oli huikean hienoa kohdata ammatilliset, kollegiaalisesti verkostot jossa alueyhdistyksen uuden puheenjohtajan ohjauksella mentiin hyvin valmistelluin esityksin. Tunsin suurta ylpeyttä, sairaanhoitajien ammattikuntaa kohtaan. Arvostava kohtaaminen ja kohtelu lähtee meistä itsestä. Se miten me kohtelemme toisiamme on kaikista tärkein. Asioiden läpinäkyvyys, rohkeus käsitellä haastaviakin asioita, kysymyksiä ja sovittujen ohjeiden noudattaminen on hyvää ammatillisuutta,jota niin toivoisin leviävän myös muuallekin. Kollegiaalisuus ei ole vain sanoja, vaan se on arjen kulttuuri, hyvälle kohtaamiselle.

Politiikassa mennään taas omalla tahdilla eteenpäin, on pieniä asioita ja todella suuria. Ensimmäinen valtuusto oli taannoin ja olimme Tuusulassa lähes historiallisessa hetkessä, valtuusto päätti lähteä hakemaan ympäristöministeriöltä lupaa pakkolunastaa maa-alueita. Edellisen kerran näin oli 20 vuotta sitten, merkittävä avaus ja kulttuurin muutos Tuusulassa. Ja tätä jälkipuintia onkin sitten sosiaalisessa mediassa käyty ja varmaan käydään jatkossakin. Toisaalta, toistuvista yrityksistä, monista neuvotteluista, eettisistä näkökulmista maaomistajien tasapuolisesta kohtelusta ja kunnan omasta päätösvallasta kaavottaa ja määritellä alueita, tähän lähdettiin. Viimesijainen keino mutta lain näkökulmasta täysin mahdollinen. Asia tuleekin pitää mielessä siten, että se on se viimeinen keino johon voi tarttua. Ymmärrän oikein hyvin monenlaiset näkökulmat asian tiimoilta. Keskustelu jatkuu varmasti, kuitenkin äänestystulos oli selvä 30-21, joten samankaltaistakin näkemystä päättäjissä löytyy.

Huomenna onkin sitten aika lähteä kannustamaan yli kuntarajojen pelattavaa pipolätkä turnausta, kumpi voittaa Tuusula vai Järvenpää, viime vuonna se oli Tuusula. Klo.11.00 Rantapuistossa Järvenpäässä, kiekko tipahtaa jäähän ja peli alkaa, ehkä tavataan siellä. #mähoidan #uuttatuusulaa ja #mitänäitänyton

yt. Ulla


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini