Tehdään,ei suunnitellaTiistai 11.3.2025 klo 19.19 - Ulla Palomäki Osallisuus ja sen mahdollisuudet edellyttää resursseja. Työtä ja taloudellista turvaa. Viimeaikainen leikkauspolitiikka on vienyt mahdollisuuksia harrastaa,osallistua ja turvata tulevaisuutta. Hyvä taloudenpito on muutakin kuin rahaa,se on huolehtimista pääomasta. Kunnan pääoma on ihmiset,välitetään siis heistä.
Pelkkä halu ei riitä,vaan tarvitaan tahtoa ja näkemystä.
- turvataan harrastusmahdollisuuksia,tuetaan osallistumiseen
-luodaan moninaisuutta ympäristöön
- pidetään huoli kestävästä asuntopolitiikasta,jokaisella on varaa asua Tuusulassa
- mahdollistetaan työ,onnistutaan työttömyyden vähentämisessä
Näin pääomaa riittää kaikille #kaikenvoitehdäreilummin,Todellakin. #kuntavaalit2025tuusula #ihmisenäänellä
|
Mielipide saagaLauantai 1.3.2025 klo 9.20 - Ulla Palomäki Heips Listasin tämän kauden TOP 5 asiaa Tuusulassa, jatkan ensiviikolla sitten TOP 5 kuntoon laitettavaa asiaa, löytyy alkuun facepuolelta Ulla Palomäki, Tuusula- sivulta ja myöhemmin tuon tänne myös. TOP 1 --> Hyrylän kasvu, kehittyminen ja viisaat päätökset rakentaa keskusta tiiviiksi, se varmistaa tulevien palvelujen pysyvyyden, kun asukas volyymi on riittävän suuri. TOP 2 --> Jokelan Peltokaari ja sinne saatu Päiväkoti, Tuusulan kunta rakennutti ja toimija tuli ulkopuolelta. Hyvää synergiaa, kaikessa kunnan ei tule olla omistaja, se lisää riskienhallintaa sekä tuottaa yhtälailla mm. työpaikkoja. TOP 3 --> Terve sisäilma, julkisissa rakennuksissa, koulut ja päiväkodit. Tärkeä päätös, joka tehtiin edellisellä valtuustokaudella, hienoa, että tämä valtuusto on jatkanut toteuttamista; Kirkonkylän koulu ja pk, Monio, Peltokaari jne. TOP 4 --> HVA alueet aloittivat, kuntien tehtävien uudelleen muotoilu käynnistyi, HYTE lautakunnan ja sen merkitys koko kunnassa, liikkeellä ollaan, matkalla tällä kaudella oli haasteita, lautakunnan paikka kunnassa muototui uudelleen. Tulevaisuudessa ajattelen sen olevan koko kunnan läpileikkaava ja melkein tärkein lautakunta, koska ilman HYTEä ei ole muuta. Ihmiset edellä vahvasti. Vaikka Sote meni HVA- alueelle, jäi välittämistä, tukea ja hyvinvointia vielä todella paljon kuntaan. Eli päästiin liikkeelle, hieno juttu. TOP 5 --> jatkuu edelliseen Kunta on lähtenyt yhdessä hyödyntämään tiloja ja rohkeasti kokeilemaan monitoimija mallia mm. Jokelan sotekeskuksessa, kun tilat uhkasi jäädä tyhjäksi,nyt niissä toimii pienyrittäjiä,jotka tarjoavat HYTE palvelua muun rinnalla. Kunta lähti mukaan,ja rakennuttamista ohjaamaan Hyrylän uuden sotekeskuksen osalta,yhdessä HVA alueen kanssa. Se taitanee valmistua 2028 Hyrylään sinne uimahallin lähelle,talossa toimitaan yhdessä HVA alueen kanssa,soveltuvin osin.
HVA uudistuksen myötä kunnat ovat ottaneet yhteistä roolia ja se jos jokin linjaa kunnan tehtäviä. On etsittävä ajassa dynaamisesti uutta tapaa toimia,niin palvelujen kuin kiinteistöjenkin osalta,siihen on menty mukaan.
TOP 6 sittenkin vielä --> Kellokosken Jokirannan asuntoalue, on vauhdilla rakentunut ja samaan aikaan Mäntsälän puoli kasvaa, nyt viimeisimpänä Ohkolan sairaalan laajennus HUS:n toimesta, joka tuo varmasti asukkaita aikanaan myös lisää. Työntekijät haluavat asua lähellä työpaikkaa, tarvitaan päivähoitoa jne. Huikea mahdollisuus myös Kellokosken palveluille, yhteistyö naapurikunnan kanssa on merkittävä.
Varmasti muitakin onistumisia on ollut, mutta nämä raamittaa kuntaa ja ovat itselleni merkityksellisiä tässä kohtaa, meillä on vetovoimaa, seuraavalla kaudella tulee keskittyä pitovoimaan, on vain yksi Tuusula. On myös asioita, joita tulevassa tulee edistää reilusti kunnan puolelta, niistä lisää ensiviikolla.
yt. Ulla
|
AkavalainenMaanantai 24.2.2025 klo 21.56 - PALOMÄKI ULLA Luottamustoimet:Kuntavaaliehdokkaana Akavan sairaanhoitajat ja Taja ry hallituksen jäsen.
|
Ajatuksia kohti vaalejaTiistai 18.2.2025 klo 19.39 - Ulla Palomäki Iltaa Helmikuu on hyvällä mallilla ja vaalit alkavat konkretisoitua. Varsinainen äänestys 13.4.25 ja ennakko äänesty 2-8.4.25, niitä kohti siis. Olen tosiaan avannut face puolelle sivun vaaleja ajatellen Ulla Palomäki, Tuusula ja sinne päivittelen ajatuksiani. Tänään loin vaalimainostani, ajattelen sen postikortti muotoon ja varmasti (vaikka kirje posti vähenee) konkreettista flyeriakin tarvitaan. Aikatulut alkaa olla hahmoteltu ja ensiviikonlopusta alkaa varsinainen vaalitohina. Siitä sitten jatkaen vaaleihin asti. Minut voit tavata pääasiassa Jokelassa tai Kellokoskella, mutta tokikin aion olla myös Hyrylän suunnalla liikkeellä. Lisäksi tietenkin somessa voit pongata. Haluan siis vahvasti olla vaikuttamassa tulevaisuuden Tuusulassa, jossa itselle lähelle tulee hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen asiat. Olen saanut olla mukana 4 vuotta hyvivoinnin- ja terveydenedistämisen lautakunnan päätöksenteossa ja itselle on vahvistunut ajatus siitä, että tärkein, kunnan läpileikkaava lautakunta on HYTE. Tästä syystä vahvasti nostan esille ihmisen äänellä tehtävää politiikkaa ja sitä, että kaikkea ei voi tehdä talous edellä. SDP slogan näissä vaaleissa on #kaikenvoitehdäreilummin ja siitä olen täysin samaa mieltä, kokonaisuutta tulee arvioida ja asioiden vaikuttavuutta seurata. Mitä päätöksemme aiheuttavat ja mihin niillä on vaikutus... Siis vastuullisuutta ihmisen puolesta lisää. Kullaan lisää, ja tule moikkaamaan yt. Ulla |
Ehdokas sivut on auki facessa 359479Sunnuntai 9.2.2025 klo 13.04 - Ulla Palomäki Hei Kaikille Askel askeleelta, olen ollut mukana politiikassa jo pitkään, ensimmäisen kerran ehdolla vuoden 2008 vaaleissa. Mutta nyt tällä kertaa, hyvissä ajoin, avasin sosiaalisen median puolelle Ulla Palomäki, Tuusula - sivun, jossa keskityn politiikan näkökulmiin. Minulle politiikka on ennen kaikkea yhdessä tekemistä, siksi iloitsinkin puolueen sloganista #asiatvoitehdäreilummin, kyllä. Silloin kun taloudessa on tiukka, resurssit sakkaa ja asioille tulee vahvaa vastatuulta, on syytä pohtia miten niitä asioita tehdään? Miksi? ja avata sitä myös kuntalaisille, ihmisille, jotka kaipaavat selitystä sille, miksi jotain tehtiin? Ei pidä ajatella tai luulla, että ihmiset eivät pystyisi omalta osaltaan osallistua asioihin, meistä jokainen kaipaa syyn sille, miksi jotain tehdään? Niin korkeaa tahoa ei olekaan tai asiaa, joka onnistuakseen ei tarvisitsi vuorovaikutusta ja keskusteluja, mitä ja miksi? Mennään siis vaaleihin avoimin kortein, ei peruuteta silloinkaan, kun tarvitaan vastauksia, eihän? Iloa kevään vaalipöhinään yt. Ehdokas Ulla |
KiitosTorstai 16.1.2025 klo 21.39 - Ulla Palomäki Iltaa Mennyt viikko on sykähdyttänyt, olin Hoitotyön johtajien koulutuspäivillä Tampereella. Osakseni tuli suuri kunnia,tulin valituksi Vuoden Hoitotyön johtajaksi 2024. Iso kiitos kaikille,tämä tunnustus tuntuu sydänjuuria myöten. Hoitotyö ja terveydenhuolto on ollut työni yli 35 vuotta ja työ joka saa arvostukseni aina. Se,että tulet huomioiduksi,ne lukuisat onnittelut ja lämpimät sanat saatteena,saa herkistymään. Huomaan pohtivani uraani,mitä tein ja miten? Mitä saavutin ja miltä tämä tuntuu? Niin upealta ja hyvältä,kiitos. Johtaminen,on tärkeää,tavoitteiden ja saavutusten tavoittamiseksi,mutta yhdessä johtaminen kokeneiden,upeiden työyhteisöjen kanssa on se joka,tekee tulosta. Vuorovaikutus,ratkaisukeskeisyys ja kohtaaminen, asioissa on se paras juttu. Kiitos ja jatketaan matkaa. Yt. Ulla |
Kuka on Ulla Palomäki?Sunnuntai 5.1.2025 klo 23.16 - Ulla KUKA OLEN: Olen 59v. hoitotyön ammattilainen, alunperin kotoisin Tuusulan Jokelasta, toimin hyvinvointialueella sairaalapalveluiden hoitotyön resurssipäällikkönä, tässä tehtävässä olen toiminut lokakuusta 2024. Sitä ennen lähes 6 vuotta olen toiminut Keski- Uudenmaan hyvinvointialueen palliatiivisen keskuksen ja kotisairaalan esimiehenä. Olen siis ollut rakentamassa yhdessä upean henkilöstön kanssa alueellista toimintamallia koko Keski- Uudenmaan asukkaiden hyväksi. Matka on ollut antoisa ja pysyvä, upea henkilöstö on taannut toiminnan vaikuttavuuden ja eettisen kestävyyden. Meillä toimii oikeasti alueellinen koko hyvinvointialueen läpileikkaava kotisairaala, jonka avulla sairaalahoito voidaan turvata kotiin, silloin kun se suinkin on mahdollista, missäpäin vaan tuusulaa ja koko aluetta. Koulutukseltani olen sh YAMK, työnohjaaja ja ratkaisukeskeinen työyhteisösovittelija, lisäksi olen kouluttautunut laaduntarkkailun sisäisen auditoijan koulutuksella ja toimin työssäni rajapinnat ylittävien palveluiden auditoinnin tukena. Tuusulan kuntapolitiikassa olen ollut mukana vuodesta 2008, valtuustotyön lisäksi olen toiminut 12 vuotta kuntakehityslautakunnan jäsenenä ja lähes 4 vuotta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan jäsenenä, niistä 2 vuotta ltk puheenjohtajana ( 2021-2022.) Perheeseeni kuuluu puoliso ja kolme aikuista lasta, asumme Linjamäessä, Nuppulinnassa. Olen toiminut myös menossa olevan kauden hyvinvointialue politiikassa, mm varavaltuutettuna sekä Tulevaisuus-, tutkimus-, kehittämis- ja innoivointi ltk jäsenenä ja myös HUS tasolla vastaavassa lautakunnassa. Se on tarjonnut mahdollisuuden tulevaisuuden arviointiin ja mahdollisuuden olemassa olevien haasteiden tunnistamiseen, antamalla myös pitkänaikavälin tutkimustulosta liittyen ikääntymiseen, sairastettavuuteen ja hyvinvointimuutoksiin alueilla. LIsäksi vaikutan kansallisesti Suomen sairaanhoitajien päätöksenteossa sekä Akavan sairaanhoitajien hallituksessa. Voisin kuvata itseäni vahvana sote ammattilaisena, jolle arkipäivän ennaltaehkäisevä hyvinvointi ja yhteisöllisyys ovat keskeisiä. MILLAINEN OLEN PÄÄTÖKSENTEKIJÄNÄ? Olen rohkea, avoin, asioihin perehtyvä ja tavoitteenani on olla vahvasti vaikuttamssa kompromissien syntymiseen. Olen saanut palautetta neuvotelutaidoista ja ratkaisukeskeisestä tvaoiteasennasta. Haluan olla mukana luomasssa yhteistä hyvinvoivaa ympäristöä, jossa asioiden uudelleen tarkastelu antaa niille näkökulmia. Olen myös valmis laittamaan itseni "likoon" oikeaksi kokemani asian puolesta ja olen aina ihmisen asialla. Päättäjänä tarvitaan rohkeaa osaamista ja rohkeutta pitää puheenvuoroja, perustella ja argumentoida erilaisia vaihtoehtoja. Olen ollut nyt lähes neljä vuotta varavaltuutetuna ja minulla on suuri innostus päästä mukaan varsinaiseen valtuustotyöskentelyyn kunnassa. Näen myös merkittävinä vaikuttamisen paikkoina lautakuntatyöskentelyn. Yhteinen Tuusula – Yhdessä me teemme Tuusulasta paremman paikan elää! |
Sittenkin mukanaPerjantai 3.1.2025 klo 22.12 - Ulla Palomäki Iltaa 356203 Olen tänään allekirjoittanut suostumuksen olla ehdolla kevään kuntavaaleissa Tuusulassa. Pitkään ajattelin jo jääväni pois,toistuvasti siitä kirjoitinkin,mutta päätös lähteä syntyi pohdinnan tuloksena. Miksi? Haluan ollavaikuttamasa oman kunnan asioihin,niin monesti mainitsemaani hyvinvointiin. Lisäksi Tuusulan raju kasvu viimevuosina,edellyttää keskustelua arjessa selviytymisestä,arvoista ja hyvinvoinnista. Pelkkä kasvu ei riitä,tarvitaan myös sisältöä,johon olen halukas vaikuttamaan. Vaalikentillä siis tavataan Yt. Ulla |
HYTE kunnissaTiistai 17.12.2024 klo 23.50 - Ulla Iltaa Tänään haluan nostaa Hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen kuntapäätöksenteossa esille. En ole varma tunnistetaanko Hyte työn merkitystä erityisesti hyvinvointialueiden toimminnan käynnistymisen jälkeen kunnissa. Mitä sinne oikeasti jäi ja mihin tulisi kohdentaa resurssit? Hyte on poikkihallinnollista tekemistä ja se ulottuu koko kuntasektorin läpileikkaavana. Se on vaikutusten,kokemusten ja kuntalaisten kyvykkyyden huomioimista,suunnittelussa,päätöksenteossa ja uusien asioiden tekemisessä. Se liittyy kaavoitukseen turvallisten liikkumista ohjaavien asioiden kautta,opetukseen ja kasvatukseen henkisen ja fyysisen turvallisuuden turvaamiseksi kasvun palveluissa. Yhtälailla Se on eri ikäisten ja eri tarpeiden omaavien kuntalaisten pitämistä yhteiskunnan jäsenenä. Siksi olenkin hämmästynyt omassa kunnassa hyte ltk roolista ja nyt puolessa välissä valtuustokautta siirrosta sivistyksen alle, jonka olemassaolon merkityksestä pidän puheenvuoron jokaisessa kokouksessa. Haluan uskoa,että pikkuhiljaa oivalletaan sen merkitys,vaikuttavuus ja arvo kehitettäessä kuntalaisten palveluja. Myös,että hyte toimintaan osoitetaan suoria resursseja toiminnan turvaamiseksi mm.ikäihmisten kotona asumisen pidentämiseksi. Osallisuus ei mielestäni ole vain yhdistysten tekemää toimintaa,se on myös kunnan arvovalintaa resurssoinnin kautta pitää hyvää huolta kuntalaisista. Kuntahan olemme Me,eikö? Ps.ilokseni Mäntsälän kunta hakee joukkoonsa hyvinvointipäällikköä : johtamaan elinikäisen oppimisen ja hyvinvoinnin tulosaluetta. Lisäksi vastaat kunnan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä sekä liikunta-, nuoriso-, kirjasto- ja kansalaisopiston palveluista. Etsimme kehittämisorientoitunutta johtajaa toistaiseksi voimassa olevaan virkaan 1.4.2025 alkaen. |
SairaanhoitajuusPerjantai 22.11.2024 klo 13.57 - Ulla Hei Eilen oli ilon päivä, monella tapaa. Vuoden 2024 Uusmaalainen sairaanhoitaja on Katja Borisov, Keusoten palliatiivisesta keskuksesta. Olen tehnyt hänen kanssaan yhdessä töisä aina vuodesta 2019 lähtien, siitä hetkestä, kun minut valittiin virkaan alueelliseen kotisairaalaan 2.1.2019. Nyt Katja on meillä, palliatiivisen poliklinikan kliininen asiantuntija sairaanhoitaja ja tekee työtä, koko upealla osaamisellaan. Palliatiivinen keskus Keusotessa on kotisairaala, palliatiivinen osasto ja palliatiivinen poliklinikka. Palkinto, meni juuri oikealle henkilölle. Kiitos puheesssaan Katja toi esille mm. " Syksyllä olimme Ullan kanssa kertomassa esihenkilöille siitä, miten motivoida työntekijää uralla kehittymiseen. Ulla toi ajatuksen esitystä tehdessä, että työntekijän täytyy näyttää halu mennä eteenpäin ja esihenkilön tunnistaa se. 50-vuotiaana tajusin, että ei ole kyse plussapisteistä vaan omasta halusta mennä eteenpäin. Yksinkertainen ajatus useimmille mutta oman pääni sisällä monimutkaista. Uskomattoman helpottava ajatus! kaikki varmaan tietävät, että minä olen kotisairaalan sairaanhoitaja. Ihana kollegani Tarja kysyi silloin vuonna 2017 tullessani ensi kerran silloiseen Hyvinkään kotisairaalaan, että jännittääkö minua kotisairaalaan tulo. Sanoin että kanylointi jännittää todellakin. Hän sanoi, että älä huoli, kyllä ne temput aina oppii mutta tärkeintä on potilaan kohtaaminen. Ja siinähän se omasta mielestäni on hoitamisen ydin. Jos potilas kokee tulleensa kohdatuksi, voin yrittää kanylointiakin, vaikka toisenkin kerran ja potilaalle jää hyvä mieli. Ja päinvastoin mikäli kohtaaminen on tylyä, voi se yksikin pistos olla liikaa. No enhän minä olisi tässä ilman Ullaa! KIITOS! Hakemusta lukiessa vuodet vilisivät mielessä. Myönnän hieman herkistyneenkin, kun menneet vuodet vilisivät mielessä.Hakemuksesta mm. Katjalla on vahva kliininen osaaminen niin kädentaidoissa kuin psykososiaalisen tuen antamisessa. Hän puhuu vahvasti palliatiivisen hoitotyön puolesta ja tuo esille koko perhetyön merkitystä, silloin kun läheinen sairastaa. Sairaanhoitajuus on Katjalle merkittävä asia, hän kantaa ylpeydellä rooliaan ja toimii aina sairaanhoitajan eettisten ohjeiden mukaan. Hän on luotettava ja hänellä on vahvat vuorovaikutustaidot, hän pystyy ottamaan puheeksi vaikeitakin asioita, kuitenkin kollegaa kunnioittaen. Hänen roolinsa mm. Keusoten alueellisen kotisairaalan kehittämisessä sekä Palliatiivisen keskuksen toiminnan käynnistämisessä on ollut merkittävä. Olen tosiaan osoittanut haluni mutta olen kyllä saanut niin monessa olla mukana. Oli todella hienoa olla. Oli todella hienoa olla mukana luomassa alueellista kotisairaalaa. Kuuden kunnan viisi toimipistettä yhdistettiin neljäksi. Näin muodostui alueellinen kotisairaala, joka hoitaa lähes 5000 potilasta vuodessa tehden noin 28 000 käyntiä. Luvut ovat huikeita. Olen ollut palavereissa, joissa on kysytty, että miten tähän oikein pääsee. Olen todella kiitollinen Keusotelle. Olen saanut olla mukana monessa mielenkiintoisessa asiassa ja tuntuu että niitä vain riittää. Rohkeaa johtamista ja potilas edellä mennään vaikeasta tilanteesta huolimatta. No miten tähän on päästy? Rohkealla ja ennakkoluulottomalla johtamisella. Työntekijät on laitettu ottamaan vastuuta työstä mutta esihenkilö on aina ollut tukena!" Olen saanut myös mahdollisuuden siirtyä itse eteenpäin johtajana, Keusoten Sairaalapalveluiden resurssipäälliköksi, olen otettu ja iloinen saamastani luottamuksesta. Eilisen jälkeen jäin pohtimaan rooliani ennen ja nyt, hetken aikaa sitten, en myöskään minä olisi voinut kuvitellakaan luopuvani teistä, yksiköistä. Mutta, asiat ovat loksahdellut paikoilleen ja koen että, nyt oli sen aika, että irrotan, teen jotain muuta. Tiedän, että jättämäni perimä kantaa ja jatkajana tässä kohtaa on henkilö, jonka arvot työstä ja sairaanhoitajuudesta pystyn jakamaan oikein hyvin. Tiedän myös, että tiimit auttavat häntä onnistumaan johtamisessa, kuten minuakin on autettu.
Olen myös vilpittömän iloinen ihmisistä ympärilläni ja hienoista kollegoista, jäin eilen miettimään Suomen sairaanhoitajien toiminnanjohtaja Anne Paunan sanoja siitä, että mitä merkitsee se, että haluaa nostaa esille huippuja? Kyllä, se merkitsee minulle paljon, vähän sama ajatus kuin sinulla Katja, en kai kiitoksia tarvitse, mutta...on ollut hienoa olla esittämässä sinua Katja, tämän palkinnon saajaksi. Kehu ja kiitä kollegaa, siitä syntyy pelkkää hyvää. Jokainen meistä tarvitse kiitosta. Kiitos Anne myös sinulle, mieltä lämmittävästä alkupuheestasi.
Eilen tulin myös valituksi uudelleen Akavan sairaanhoitajat ja Taja ry hallitukseen vuosiksi 2025 - 2027, sekin tuntuu niin hyvältä, kiitos myös luottamuksesta kollegat sen osalta, jotka siihen vaikutitte.
Ilolla viikonloppuun Ulla
|
PyhäinpäiväLauantai 2.11.2024 klo 12.52 - Ulla Hei vaan verkosto täälläkin Hyvää pyhäinmiesten päivää, arvostusta kaikille menneille läheisille ja tuttaville, ystävillekin. Jokainen meistä varmasti on kokenut menettämistä, siitä seuraava suru ja kaihoisuus kulkee koko loppuelämän mukana. Itselläkin niitä on ollut, yhden veljeni sanoin " Ollaan enkeleitä tosillemme". Illalla systytän kynttilän ajatuksieni tueksi. Työssä on aika kiirettä, mutta hyvällä tavalla, liukuen uusia juttuja uusiin tulliin, mahtavaa. Eniten tuntuu hyvältä se saamani luottamus ja arvostus, olen aina ollut hyvin työorientoitunut ja on upea nähdä, että tekemiseni on nähty ja huomattu. Olen myös aina saanut tehdä työtä, josta nautin ja itse arvostan. Verkostoni ovat viime vuosina laajentuneet melkoisesti, ja siitä tietysti olen kiitollinen. Päivitin luottamustoimeni,joista suurin osa on päättymässä ensi keväänä, on virkistävää ajatella sitä. Olen tosiaan ollut mukana politiikassa vuodesta 2008 ja sinä aikana se on muuttunut paljon. On ollut hyvä olla mukana, mutta nyt on oikein hyvä tunne luopua siitä. Etelään tuli talvi, jälleen perheemmme on tilanteessa, jossa toisella lumen myötä tulee uusia tehtäviä, nimittäin, viime yönä heräsin kun hän lähti, klo.3.30 työ kutsui, jotta kanssakulkijoidemme olisi turvallista liikkua. Eilen monella lumi yllätti, hmmm. mietin, että tuttu juttuhan se on....joka vuosi. Ihanaa marraskuuta Sinulle, ja levollista pyhäinpäivää, ensi viikolla sitten onkin isien vuoro. yt. Ulla |
KuulumisiaKeskiviikko 23.10.2024 klo 18.50 - Ulla Hei vaan,kuulumisia Hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen lautakunnan kokousta 22.10.24 Tuusulan, Kirkonkylän koulu- ja - Kokouksen alkuun yhteinen infotilaisuus sivistyksen lautakuntien kanssa, koskien yhdenvertaisuus Yt. Ulla |
Muutama ajatusSunnuntai 25.8.2024 klo 21.46 - Ulla Iltaa Näin on kesä vierähtänyt,kesälomat pidetty ja arki on täällä. Huomenna alkaa jo 5.viikko loman jälkeen,joten kohdallani voi sanoa syyskauden alkaneen. Uusia ajatuksia ja kivoja juttuja tapahtui kesänkin aikana,ja nyt on hyvä katsoa eteenpäin. Professio ja siihen liittyvät asiat ovat tärkeitä,perhe ja läheiset. Uutena harrastuksena ehkä kylä jooga ja äänimaljat. Politiikassa alkaa valmistautuminen vaaleihin,ne ovat jo ensi keväänä. Nyt voin jo tässä kohtaa sanoa,että ensivuonna en ole ehdolla mihinkään. Päättyviä luottamustoimia on useita ja kyllä,kiitos matkasta,nyt on muiden vuoro. Kuntapolitiikassa olen ollut mukana vuodesta 2008 ja sh tehtävissä jo vuodesta 2003,on siis jo annettu se mitä kykenee. Mutta iso suositus,jos nautit vaikuttamisesta,haluat olla ajan hermolla,antaa paljon. Vaatiikin,totta tosiaan,mutta niissä pääsee miettimään itseään aidosti,kuka olen ja minkä osa? Millaiset asiat on itselle tärkeitä? Arvot,ihminen ja oikeudenmukaisuus,hädässä olevien auttaminen ja ihmisyys, ne on omalle itselle arvokasta.Jokaisesta tulee pitää huolta,ihmisarvo on rikkomaton. Upeita juttuja,nyt on aika muulle. Ihanaa elokuuta,juuri Sinä,nämä sivut myös sulkeutuvat vuoden loppua kohti,kiva kun olet ollut huudeilla 😊 Yt. Ulla |
Kesä ja lomaSunnuntai 21.7.2024 klo 14.02 - Ulla Mahtavaa heinäkuuta Kolme viikkoa lomaa takana,todella hyvää aikaa itseni ja läheisten kanssa. On tapahtunut vaikka mitä,tunteita ilosta suruun ja siltä väliltä. Olemme viettäneet aikaa Lappeenrannan suunnalla,vieraillen lukuisissa nähtävyyksissä,rannoilla ja vesilläkin Saimaalla. Meillä on todella kulttuuririkas Suomi,jossa riittää nähtävää kaikille. Viimeinen huipennus nyt viikonloppuna Savonlinna ja oopperaesitys sairaanhoitaja kollegoiden kera. Aivan upeaa,mutta samalla kävimme illan päälle asiakeskusteluja tunnistamistamme haasteista terveydenhuollossa. Meitä oli yli 50 sairaanhoitajaa,hyvin monenlaisia sairaanhoitajia,illan pöytä keskusteluun osallistui muutamia ja totesimme,että kyllä huolestuttaa. Monet asiat ja ensimmäisenä HVA rahoituksen riittämättömyys. Valtio vaatii nyt sellaista,joka on täysin mahdotonta ja siksi yhä useammat vaihtavat alaa tai työpaikkaaa. On monia asioita joita ei haluta nähdä ehkä: -lääketiedekeskeinen ajattelu,vain lääkäriin pääseminen mittaa onnistumista. -ikärakenne ja huoltosuhde,tarvitaan täydellinen uudelleen ajattelu,jotta kustannushallinta toteutuu. -HVA on pakotettu nipistämään kaikesta,vaikka palvelutarpeet vain kasvaa,mahdoton yhtälö. -johtamisrakenteet ja rohkeus johtaa,tehdä muutoksia, isojakin. -työvoimapula,joka on globaali sote kentässä,ei ratkea työvoimamuutolla, ainoastaan palvelujen uudelleen järjesteleminnen voi toimia tässä. -ulkokohtainen kehittäminen,kun sen pitäisi tulla sisältä,heiltä jotka tuntee työn arjen. Aika iso lista äkkiä ajatellen ja keskustelussa oli nähtävissä,melkoinen tunneilmapiiri siitä,mitä voisimme asialle,yritetty on,se on varma. Vaikuttaminen jatkuu edelleen. Keskustelun tulee jatkua kaikkialla, osaajia tulee kuunnella ja ottaa mukaan muutokseen. Mitä sinä tekisit? Yt. Ulla |
Työelämästä vielä...Keskiviikko 3.7.2024 klo 7.17 - Ulla Huomenta Käyntejä kotisivuilla:336301 kpl...ihan mahtavaa, kiitos Heinäkuu on täällä ja kesäloma, samalla vähitellen irroittelen ajatuksiani töistä. Toki täytyy sanoa, että jäin lomalle kuitenkin jotenkin keveämmällä mielellä kuin keväällä vielä olin. Jollakin tavalla, nyt ei ole sellaista työnaiheuttamaa ajatuspatoumaa, niinkuin joskus on ollut. Huhtikuussahan pidin pitkän loman, joka osaltaan varmasti auttoi asiaan ja on tässä muitakin asioita olut. Kaikkiaan hyvinvointialueiden tiukat talousresurssit, YT:t ympäri suomen ja niihin liittyvät asiat ovat toisaalta kaikessa vakavuudessaan antaneet myös jonkinlaista zen olotilaa...koska kaikilla on sama tilanne, on ihan turha lähteä nostamaan "kierroksia", talous ja tilanne on monen summan perusteella haastava. Kuitenkin, työ jota teen,ammatti joka minulla on, takaa varmasti töiden jatkumisen ihan riittävän pitkään tulevassakin. SoTe ihmisiä tarvitaan, se jos jokin on selvä, siksi ehkä cool olo. Siitä oikeastaan halusinkin pari ajatusta jakaa. Nimittäin henkilöstötilanteen hankaluus on tuonut muutamia lieveilmiöitä työmarkkinoille. Ne ihmiset, jotka hakevat, tulevat ja heihin satsataan, niin pof...yhtäkkiä lopettavat. Tästä olen kuullut lukuisia tarinoita. Ilman, että mitään kunnollista selitystä saa, en halua, ei sovi tai muita suunnitelmia...nämä jättävät kyllä koko toimijajoukkoon aika ikävän maun. Tilanne tulee usein yllättäen, ja varmasti kertoo heistä enemmän kuin muusta työyhteisöstä, mutta jättävät kyllä työyhteisöön aika ikävän jossittelun mahdollisuuden. Se harmittaa, koska se joukko joka on ja on satsannut tulijaan, jää ihmettelemään kyllä mitä tapahtui. Ja niin jää moni muukin. Tämä onkin pyyntö Sinulle, tulija ja hakija, ennenkuin haet, mieti tahdotko tätä? ja kun tulet valituksi ja tulee jotain, ota rohkeasti puheeksi, tuo julki, koitetaan tehdä muutoksia, jos ne on työstä johtuvia. Ja kun päätät lähteä, lähde reilusti, ei vain pikaisesti vaan ole myös valmis sanomaan ääneen se, että tämä ei tuntunut oikealta. Se on silloin ihan ok. Mutta ei niin, että ilmaan jää lukematon määrä kysymyksiä, se ei ole reilua ketään kohtaan, ei myöskään sinuan mainettasi ajatellen. Se että töitä saa, on totta, mutta se että saa sitoutumista ja luottamusta, siihen tarvitaan niitä hyviä työyhteisötaitoja, joita ovat mm. avoimuus, reiluus ja kohtaaminen kaikkien suhteen. yt.. Ulla |
Aamun ajatusTiistai 18.6.2024 klo 6.07 - Ulla Huomenta Eu vaalit meni,lopputulos oli aika mielenkiintoinen. Li Anderssonin voitto oli huikea,taakse jäi aika moni. Tulos taitaa kertoa siitä,että heikompiosaiset yms.halusivat kertoa viestinsä Euroopalle. Ei enää,ei tätä linjaa. Myös vahva talouskuri voitti,eli leikkaus jatkuu. No talous pitäisi saada tottakai kuriin,mutta samaan aikaan oleva eurooppalainen sota ottaa osansa. Se näkyy myös maiden taloudessa koko Eu: ssa. Kotimaassa,yhä enemmän hiotaan etuuspolitiikkaa,"vastikkeettomia" etuja,niinkuin hallitus sanoo. Mutta samaan aikaan,ne joita tulisi tukea siihen vastuulliseen toimintaan,menettävät yhä lisää. Jokin tässä yhtälössä ei toimi. Vaaleissa ei onnistuttu saamaan ihmisiä liikkeelle riittävästi,eikö enää jaksa edes äänestää? Vain siten voi vaikuttaa,mutta...jos kaikki kohdistuu samaan osaan kansasta,ymmärränkin sen. Politiikkakin on rikki,uupunut,ei enää riitä paukkuja sanomaan ei näin,tämä ei ole oikein. Melko haikeaksi vetää,entäs sitten? Yt. Ulla |
TunteetKeskiviikko 5.6.2024 klo 20.56 - Ulla Iltaa Niin päättyi YT meillä ja irtisanomiset konkretisoitui. Hyvinkin monta kollegaa, työkaveria, pitkäaikaistakin tuttua sai sen kokea. Aika on todella vaikea,irtisanomiset herättää tunteita,vaikka ovatkin edellytys sopeuttamiselle. Kuten korostettiin,nyt ei irtisanottu siksi,että työtä olisi tehty huonosti,ei. Vaan taloudelliset syyt ohjasi asiaa. Päätös on varmasti ollut vaikea,kaikille osallisille. Eihän sellaista kukaan toivo tai halua kokea. Sinä kollega,työkaveri,tsemppiä ja voimia jatkoon. Käytä koko muutostuki,se on sinua varten rakennettu. Näe valo edessä,se aurinko taas tulee,vaikka nyt pilvistä onkin. Sinunkin osaamistasi vielä tarvitaan varmasti. Olen todella pahoillani puolestasi,se tuntuu myös meissä jäävissä,vaikka varmasti osaa helpottaakin,ristiriitaisia tunteita,onko lupa olla helpottunut vai surra puolesta... Ajat on tiukat,varmasti puhumme taloudesta lisää vielä. Kaikkea hyvää, paras työkaveri,jatkossakin. Yt. Ulla |
Huh hellettäKeskiviikko 29.5.2024 klo 19.30 - Ulla Helteistä keskiviikkoa Kesä tuli sitten vauhdilla, on aivan huikeeta miten luonto on herännyt kukkimaan. Jokainen varmaan odottaa jo lomia ja vähitellen alkavat ajatukset liikkumaan lomaa kohti. Mutta paljon tapahtuu,isoimpana oman hyvinvointialueen YT neuvottelut tuli päätökseen tänään. Isoja päätöksiä, kipeitä päätöksiä ja monenlaista, kaikkiaan 62 irtisanotaan, joista 20 esimies- ja päälikkötasoa, asinatuntijoita 32 ja 10 muuta työtä tekeviä. Tässä sote tilanteessa tuntuu todella pahalta. Vaikka eivät suoraan kohdennu suorittavaan henkilöstöön, välillisesti vaikuttavat varmasti. Johtamisjärjestelmän muutos ja sen vaikutukset, yksikköiden koot jne. Esitys menee aluehallitukseen 4.6 ja sitten 5.6 asia konkretisoituu. Siis jännää aikaa todella menossa. Entä jos? Itsellä taas muutrama uusia asia menossa, HUS yhteistyö jatkuu, koulutuskokonaisuus poliklinikoiden kanssa on edennyt.Työnohjaukselliset voimaannuttavat aamutunnit 2/5 pidetty. Aiheina vuorovaikutus ja dialogi, toisella kerralla puhuimme stressistä haittana tai voimavarana. Kesäkuussa palaamme resilienssin ääreen ja syksylle sitten pari kertaa vielä. Myös työssä moni asia etenee, huomenna työyhteisösovittelu koulutusverkoston lähipäivä, Keusote vahvistaa omaa resurssiaan satsaamalla työhyvinvointiin ja työkykykyyn tukevaa verkostoa. Mahtava olla siinä mukana, valmistuin työyhteisösoviitelijaksi 2023 ja hienoa päästä viemään sitä käytäntöön. Kirjoitin myös Akavan sairaanhoitajat ja Taja ry hallituksen jäsenen roolissa kannanoton digi- ja etäpalveluista Proterveys- lehteen, halusin painottaa sitä, että palvelujen erilaisuus on tulevaisuutta, osa digi- ja etäpalveluista varmistaa hoidon toteutumista. Julkisuudessa kuitenkin usein puhutaan niistä vain palvelua heikentävänä tai säästönä, kun taas itse ajattelen, että läsnävastaanottoa ei todellakaan aina tarvita. Moni asia hoituu sujuvasti diginä, jos vain halutaan. Mutta tarkkaan tulee harkita mitä ja kenelle, ja tässä resurssi pulassa esim. erikoislääkäreiden saatavuus Suomessa on todella vaikeaa, silloin etäpalveluna voidaan turvata hoitoa, pidemmältäkin. Yhtälailla hoitaja vastaanotto, jossa potilaan kanssa voidaan rauhassa käydä hänen asioitaan läpi tai kotona asumista tukien osana kotihoitoa, etähoiva laitteet ovat laajasti käytössä. Tänään tällaisin ajatuksin, mukavaa koulunpäätös viikonloppua ja oikein paljon Onnea kaikille kouluvuotensa ja opintonsa päättäville. yt. Ulla |
Keltainen toukokuuLauantai 4.5.2024 klo 14.06 - Ulla Hei Kaikki Ihan mahtava määrä latauksia pariin kuukauteen, kevät ja kiireet, niin tännekään en ole ehtinyt. Monenlaista taas menossa. Oli ihana kevät loma huhtikuussa, melkeien 3 viikkoa ja kaikenlaista tapahtui, matkustin ja nautin ihanasta seurasta. Käytiin ystävien kanssa Fuengirolassa viikko, oli kiva loma, parasta siellä ehkä pitkä ranta bulevardi, jota pitkin kävellessä näki monenlaista. ilmat suosi ja tuttu suomalainen puheensorina kuului joka puolella. No tämän tarkoituskin oli olla vastapaino, edellinen reissu myös espanjassa, mutta meidän lisäksi ei muita suomalaisia. Sitten hiukan kotimaanmatkailua ihana Sisu pojan kanssa, käväistiin Rovaniemellä, sitten oloa ja iloa. Nyt tiukasti arjessa kiinni ja kaikkea mukavaa liikkeellä. Töissä palliatiivinen keskus etenee ja on tuonut hienoja juttuja potilaiden parhaaksi. Kesä tulee, sijaiset saatu rekrytoitua ja ilolla siis sitä kohti. Ensiviikolla pika reissu Pärnuun ystävien kanssa, ihanaa. Liikkuva sairaala laajenee suunnitelman mukaan, nyt kattaa Järvenpää, Tuusula ja Hyvinkää. Olin viime viikolla Tamperella Rafaela päivillä, pidin siellä luennon Keusoten hoitoisuusasioista, sain paljon hyvää palautetta siitä, että tämäkin on meillä tunnollisesti hanskassa. Niin onkin. Koska tiedolla johtaminen on tätä päivää, dataa pitää kerätä. Parin viikon päästä taas olen menossa Kotisairaalapäiville Espooseen, jossa myös puhun johtamisen merkityksestä ja siitä, että yhteisöohjautuvuus on hyvä tapa tehdä ja saada tuloksia, mutta se edellyttää selkeitä pelisääntöjä. Nyt siis taas työssä mukavia juttuja, ja hei, olemme perustaneet siviilipuolellakin Suomen kotisairaalayhdistys ry:n, se vasta onkin huikeeta. Kotisivut avautuvat 14.5.24 ja siitä sitten lisää taas. Olen hallituksessa ja ilolla olen luomassa verkostoa kansallisesti kotisairaalan ympärille. Ihanaa kevättä, aurinkoa j oloa, juuri Sinulle, kiva kun olet täällä yt. Ulla |
Uuden alku...kaikessa(ko)?Torstai 7.3.2024 klo 18.53 - Ulla Käyntejä kotisivuilla:315998 kpl Ja tästä on aika jatkaa... On mennyt aikaa, monta kuukautta, kun viimeksi täällä olin,olenkin pohtinut näiden sivujen agendaa, ajatusta ja sitä, mitä haluan täällä jakaa...millaisista asioista haluan kirjoittaa ja millaisia asioita kukin haluaa lukea? No sitä en tietenkään tiedä, mutta tämä alusta on ollut käytössäni yli kymmenen vuotta. Välillä sivut sivuaa politiikkaa, toisinaan taas jotain muuta. Ihan samalla tavalla, kuin itsekin mielessäni, arjessani olen, ajattelen...minkä osa olen? Alkuvuosi on mennyt vauhdilla, Keusoten Palliatiivinen keskus käynnistyi, toimintaja aloitettiin, laajennettiin ja otettiin haltuun. Olen viisi vuotta ollut kehittämässä ja luomassa keusoten kotisairaalaa ja koen, että aika paljon on tehty, hyvää, yhdessä. Kiitos mun tiimit ja kollegat <3, koska ilman teitä siitä ei olisi tullut mitään. Vaikuttamiskanavissakin on tapahtunut muutosta, oikeastaan jo viime kesänä koin ankaraa pohdintaa, minkä osa olen. Saatuani palautetta, koin etten ollut tullut sittenkään ymmärretyksi, niistä profession lähtökohdista, joita omasta mielestäni olin yli 20 vuotta vaalinut. Aika kulkee, ajatukset muovautuu ja itse reflektointi on ollut tärkeää. Joten suunnan muutostakin on arkeen tullut. Samalla jäin pohtimaan palautetta, sen antamisen tapaa ja sitä, mitä sen kautta haluttiin sanoittaa... Mutta tilalle on tullut paljon muuta,uudet työkuviot sekä valtava kehitämisen flow on antanut henkilökohtaisen profession näkökulmasta paljon. Hienoja onnistumisia tiimissä, monenkin kohdalla, uusia ajatuksia ja avauksia, hienoa yhteiskehittämistä ja tekemistä, niin upeata. Kuntapolitiikassa hiukan vielä mukana, samoin alueella (HVA) mutta selvästi ammatillinen yhdistystoiminta vie nyt mukanaan. Haluan olla tekemässä hyvää ikäihmisten ja hoitotyön arkea palvelujen käyttäjille, myös vaikuttamalla kehittämiseen. Olen ollut tammikuussa 2024 mukana perustamassa Suomen kotisairaala ry yhdistystä, olen myös mukana Suomen Akuuttigeriatria yhdistyksessä ja nämä kyllä ilahduttavat. Kiitos luottamuksesta, lisäksi myös Akavan sairaanhoitajat ja Taja ry hallitus työ on mielekästä. Samaan aikaan Palliatiivisen hoitotyön ja prosessin kehittäminen antaa paljon. Olemme myös käynnistäneet Alueellisen kotisairaalan toimintana Liikkuva sairaala formaatin, tavoitteena laajentua vuoden 2024 loppuun mennessä kattaen koko Keski- Uudenmaan hyvinvointialueen, siinä riittää vielä tekemistä, mutta hetkeään en epäile, ettei se toteutuisi, meillä on niin huikeat tekijät.Saimme vuosibudjettiin tarvittavat resurssit ja rahat, joten nyt siis luomaan sitä. Keväälle tulossa mielenkiintoisia koulutus juttuja ja muuta, mm. Rafaela Hoitoisuuspäivillä toukokuussa 2024 Tampereella puhumassa laadunvarmistusraportin hyödyntämisestä, sekä Kotisairaala päivillä johtamisen käytänteistä Espoossa. Toimin myös alueellani Kehittäjä verkostossa, luennoin valmentavasta johtamisesta esimiestyön opiskelijoille sekä Leanin käytöstä työn kehittämisessä, syksylle sitten tulossa työyhteisösovittelu verkostoa ja paljon muuta. Ai niin, kotisairaalassa on pari sairaanhoitajasijaisuutta, juuri tänään auenneet, eli tervetuloa porukkaan. Iloa sun kevääseen, minulla loma häämöttää, kolme viikkoa vielä töitä ja sitten... yt. Ulla
|
Näillä mennään...
Faktoja Ullasta (05.01.2025)
|
29.01.2023
Vaikuttaminen + jäsenyys (osa päättymässä 2025)
|